Vettä elefanteille

Sara Gruen: Vettä elefanteille (Bazar 2009)

"Yhdeksänkymmenvuotias Jacob Jankowski inhoaa omaa raihnaisuuttaan ja elämäänsä vanhainkodissa. Päivät kuluvat samanlaisina, kunnes lähistölle saapuu kiertävä sirkus. Muistot valtaavat elävinä Jacobin mielen.

Jacob on 23-vuotias eläinlääketieteen opiskelija, kun hänen vanhempansa kuolevat auto-onnettomuudessa. 1930-luvun Yhdysvalloissa on suuri lama, ja Jacobin täytyy itse alkaa tienata elantonsa. Sattumalta hän päätyy junaan, joka kuuluu kiertävälle sirkusseurueelle. Tästä alkaa Jacobin uusi elämä, johon kuuluu loistetta ja tuskaa, rakkautta ja intohimoa. Sirkus on lumoava, mutta sisäisen hierarkiansa vuoksi myös armoton paikka, johon ei ole helppo sopeutua. Pikkuhiljaa Jacob kuitenkin kotiutuu. Hän tutustuu sirkuksen kauniiseen tähtiesiintyjään Marlenaan ja tämän aviomieheen, äkkipikaiseen eläintenkesyttäjään Augustiin. Kun Jacob alkaa avustaa pariskuntaa oikukkaan Rosie-norsun kouluttamisessa, kolmikon välille muodostuu mutkikas tunteiden verkko." Lähde.

Kirjan kutkuttavat yksityiskohdat ovat ehtineet jo karata mielestäni, sillä sen lukemisesta on jo kuukausi ja olen ehtinyt siinä ajassa näkemään elokuvankin jo kaksi kertaa, joten kirja ja elokuva ovat iloisessa sekamelskassa päänupissani. Mutta koitetaanpa nyt jotain saada aikaiseksi!

Tilasin tämän Bookplussan joulualesta johonkin aivan naurettavaan hintaan, koska olen vain niin tottunut luottamaan Lauran suosituksiin. Jostain syystä kuitenkin vain viivyttelin ja viivyttelin sen lukemista, kunnes lopulta elokuva tuli teattereihin. Päätettiin eräänä sunnuntaina ystävän kanssa, että mennään katsomaan se keskiviikkona. Alkoi epätoivoinen muutaman päivän luku-urakka, mitä töiltänsä nyt iltaisin ehti ja viimeiset sivut kääntelin vain muutamaa tuntia ennen elokuvan alkamista.

Vettä elefanteille oli kirjana ihastuttava ja vain vähän jäi puuttumaan täydellisyyttä osoittavasta viidestä tähdestä. Nykyisyydessä ja menneisyydessä pomppiva kerrontakaan ei häirinnyt, kuten sillä joissain kirjoissa on tapana häiritä. Itse asiassa vähän harmitti, ettei sitä oltu tuotu elokuvaankin, vaikka toisaalta ymmärrän senkin, että se katkonaisuus ei välttämättä sopisi niin hyvin valkokankaalle.

Moni muukin asia oli elokuvassa toisin ja niitä hieman hämmästelin, mutta kokonaisuus oli lopulta ihana. En ole ennen lukenut kirjaa ja siitä välittömästi siirtynyt katsomaan kirjasta tehtyä elokuvaa. Kokemus oli uskomaton. Olin yhä täysin siinä sirkusmaailmassa ja kun elokuvassa päästiin ensimmäistä kertaa laittamaan telttoja pystyyn, se tunne oli aivan upea. Aivan kuin olisin tullut kotiin.

Pitäydyn tuossa kuukausi sitten kirjalle antamassani neljässä tähdessä, mutta koko Vettä elefanteille -kokemukselle annan täydet viisi tähteä. Upeaa ♥

Alku: "Grillin punavalkoisen katoksen alle oli jäänyt vain kolme henkeä: Grady, minä ja kokki."

****