sunnuntai, 31. heinäkuuta 2011

Kirppistelyä

Pääsin tänään taas pitkästä aikaa äidin kanssa tekemään pientä kirpputorikierrosta ja täytyy kyllä sanoa, että ihana päivä ja ihania löytöjä! Vaikka kiersimmekin vain kaksi kirppistä, rahaa kului yli 20 euroa ja kirjahylly pursuaa taas kerran yli.

Pidän kovin Hal Sirowitzin runoista ja eräässä pöydässä oli Terapeutti sanoi, Isä sanoi ja Äiti sanoi. Olen muistaakseni lukenut ne kaikki, mutten kyennyt muistamaan mistä tykkäsin eniten. Toivottavasti osasin valita kivoimman! 3€.

Jayne Anne Phillipsistä en ole ennen kuullutkaan, mutta Äidin ajan esittelyteksti kiinnosti ja 2,5€ ei tuntunut liian pahalta. Jostein Gaarderilta olen lukenut Enkelimysteerion ja Appelsiinitytön ja pidin molemmista paljon, joten 90 senttiä Pasianssimysteeriosta ei tuntunut liialta.

I Made Some Brownies and they were pretty good oli vain euron, enkä yhtään tiedä mistä siinä on kyse ja se näyttää olevan kolmas osa jotain kokoelmaa, mutta sillä ei ole mitään väliä!

Ostin myös muuta sälää, eli korvikset, pelikortit ja Mestarikokkien Ruokaohjekerhon reseptikortteja kokonaisen laatikon. Olen erityisen innoissani tuosta reseptilaatikosta, sillä äidillä oli joskus sellainen. Ihania nostalgiatuulia!

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia ostoksia! Etenkin tuo I Made Some Brownies and they were pretty good. Pelkkä nimi houkuttelis muakin.

    Viime kirpparikäynnillä bongasin myös Pasianssimysteerion, mutta en ostanut sitä. Jotain kammoa Sofian maailmasta kai, en jaksanut sitä filosofointia yhtään :D

    VastaaPoista
  2. Minä tilasin juuri AdLibriksen alesta ensimmäisen Jayne Anne Phillipsin, josta olen kuullut paljon hyvää, mutta en tiedä, onko se minulle liian korkeakirjallista. :) Saa nähdä!

    VastaaPoista
  3. Laura, jännä tuo sarjakuva, kun sillä on Goodreadsissakin vain 21 arvostelua, mutta sen arvosana on 4.10. Hyvältä vaikuttaa! Katsotaan kuinka kauan kuluu, ennen kuin oikeasti luen tuon Pasianssimysteerion. Toivottavasti on hyvä!

    Karoliina, tajusin vasta nyt unohtaneeni kesäalet nettikirjakauppojen kohdalla! Voi mikä tohelo. Mutta toivottavasti yllätytään iloisesti ;)

    VastaaPoista