Tove Jansson: Vaarallinen juhannus (WSOY 2008)
Muumiperhe viettää tavallista keskikesän päivää, kun lähellä sijaitseva vuori alkaa syöstä tulta ja nokea. Maa rakoilee ja hyökyaalto pyyhkäisee Muumilaaksoon hukuttaen kaiken pimeään. Perhe hakee suojaa Muumitalosta, mutta yhä nouseva vedenpinta pakottaa Muumit lopulta hylkäämään veden valtaan joutuneen talonsa ja siirtymään Muumitalon ohi purjehtivaan hylättyyn teatteriin.
Muumipeikko ja Niiskuneiti joutuvat erilleen muusta perheestä ja tutustuvat Vilijaanaan, joka odottaa turhaan enoaan ja hänen rouvaansa juhannusjuhliinsa ja Nuuskamuikkunen aiheuttaa hämminkiä puistossa. Tarinassa mukana ovat mm. myös pikku Myy, teatterin siivooja Emma, primadonnan urasta haaveileva Miska ja poliisimestari.
Miten käy Muumiperheen heidän asuessaan teatterissa, millaista tuhoa saavat Nuuskamuikkunen ja pikku Myy aikaiseksi puistossa ja miten he selviävät sen seurauksista ja miten Muumipeikko ja Niiskuneiti löytävät takaisin teatterille?
Pidän paljon kirjan alusta, leppoisasta Muumien arjesta. Huomasin kirjan aikana myös sen, että erityisesti Muumikirjoissa itseäni viehättää hahmojen dialogi. Joltain voi aina odottaa jotain nokkelaa sanottavaa. Miska on yksi lempihahmoistani. Vaikka olenkin kaukana hänestä, hänen surulliset ajatuksensa tuntuvat välillä hyvinkin tutuilta.
Vaarallinen juhannus nappasi ensimmäisellä lukukerralla paljon tehokkaammin mukaansa, mutta kai siinä on kyse tuntemattomien seikkailujen viehätyksestä, vaikkei tarina nytkään aivan tuoreessa muistissa ollut. Tarkoituksenani oli lukea tämä juhannusviikonlopun aikana, mutta lopulta luin vain murto-osan aaton aikana ja loput jäivät tälle viikolle. En viitsinyt ottaa tätä matkalleni Helsinkiin mukaan, sillä eihän tällainen pieni tarina riittäisi neljälle päivälle.
Vilijaanasta sen verran, että kerran olin lähellä varastaa hänen nimensä internet käyttöön, mutta ei kulunut kauaakaan, kun törmäsin jossain jo johonkuhun joka ehti ensin. Joten se sitten siitä. Se olisi ollut niin sopiva, Jaana kun olen.
Olen lukenut tämän vuoden puolella myös toisen Janssonin, josta on valitettavasti jäänyt bloggaamatta. Kyseessä oli Näkymätön lapsi, jonka sain lainaan ihanalta ystävältäni. Näkymätön lapsi oli hieman erilainen lukukokemus, koska se koostuu erillisistä tarinoista. Mielenkiintoisimpia niistä oli Muumipapan retki hattivattien mukana ("Hattivattien salaisuus") sekä tarina nimeltä "Hemuli joka rakasti hiljaisuutta".
Alku: "Muumipeikon äiti istui portailla auringonpaisteessa ja laittoi kaarnalaivaan köysistöä."
****
Minä rakastin ja rakastan Näkymättömän lapsen tarinoita. Varsinkin Vilijonkasta kertovia!
VastaaPoistaMie oon yrittäny lukea näitä muumikirjoja mutten ole koskaan saanu luettua yhtäkään loppuun. Harmittaa ko tykkään muuten muumeista mutta nää vaikuttaa liian filosofisilta mulle :/
VastaaPoistaKatri, mahdanko olla ainut jolle kirjan toinen kertomus, "Kamala tarina" jäi äärettömän hämmentäväksi kokemukseksi? En muista enää yksityiskohtia, mutta oli kyllä omituinen pätkä.
VastaaPoistaMarika: Siitähän ne Muumit tuntuvat olevan kuuluisia, filosofisuudestaan. Itse olen kyllä niin äärettömän naiivi lukija, että nautin vain täysin siemauksin Muumien seikkailuista ja höpsötyksistä, välittämättä pätkääkään, mitä pinnan alla saattaa piillä.
Moni nuorempi lukija tuntuu pelkäävän Muumi-kirjojen sisältävää filosofiaa, mutta minusta ihan turhaan! Muumeja voi lukea ihan muistakin näkökulmista, miettimättä mitään syvällisiä. Ne filosofisimmat pointitkaan eivät ole mitään vaikeita, ei minusta ainakaan :--)
VastaaPoistaVaarallinen juhannus on siinä mielessä tosi hyvä Muumi-kirja, koska se on musta melko erilainen verrattuna muihin!