Parittelun jälkeinen selkeys

Joni Pyysalo: Parittelun jälkeinen selkeys (WSOY 2003)

Joni Pyysalo on taistellut (no liekö nyt niin kovin suuri kamppailu ollut) tiensä lempirunoilijoihini. Ennestään hyllystäni löytyy Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet, jonka pelastin jostain alekorista muutama vuosi sitten. Nyt toisenkin Pyysalon kirjan lukeneena en millään jaksaisi odottaa, että pääsisin hänen esikoisensa, Jätän tämän pimeän kalustamatta, kimppuun. Minulle Pyysalon runot puhuvat arjesta. Ja pidän siitä.

Viimeistään siinä vaiheessa tajuaa pitelevänsä käsissään uutta lemppariaan, kun tekisi mieli kirjoittaa melkeinpä joka toinen runo ylös ja esitellä niitä sitten kaikille. Hillitsin itseni ja tarjolla on nyt vain kirjan nimikkoruno.


Kylpyhuone pesty ja kiiltää,
kukka sai isomman ruukun, minä
mustan salkun kirpputorilta.
Ikkunalaudalla sitruunamelissa ja basilika,
parittelun jälkeinen selkeys.
Miksi pelätä pahinta kun elämän voi vain elää,
nainen kirjoittaa kirjettä siskolleen,
minä varon käsiä kun teroitan puukon.
Matto kuivuu ranskalaisen parvekkeen kaltereilla,
joku auto tulee pihaan
eikä minulla ole aavistustakaan lopusta.


Olen huomannut kiinnittäväni nykyään entistä enemmän huomiota kansitaiteeseen ja muutenkin visuaaliseen ilmeeseen. Tämäkin kirja sai ihastelua osakseen. Ei niinkään tuo kansilehtien ulkoasu, vaan se, mitä sieltä alta löytyi! Muistutti minua vähän Petri Tammisen kirjasta Mitä onni on. Montakohan tällaista ihastusta on mennyt sivu suun, kun kirjastoissa aina suljetaan nämä mahdollisuudet muovituksessa.

★ ★ ★ ★