maanantai, 23. tammikuuta 2012

Alen loppurysäys!

Kävin Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynneissä melko pian niiden alettua, mutta poistuin silloin pettyneenä, kun en löytänyt mitään mieleistä ja jos jotain löytyikin, niin hinta ei ollut vielä tarpeeksi alhainen. Pitäisi vain oppia, että alennusmyynneissäkin se valikoima vähän vaihtelee ja muuttuu. Lauantaina soittelin äidille, että mitä kuuluu. Ei oltu nähty tai kuultu pariin päivään ja jotenkin siinä kävi sitten niin, että mitäkuuluu-puhelu muuttui lopulta lauantairetkeksi Suomikseen (ja Lidliin ostamaan herkkuja).

Voi onneksi soitin äidille! Ja onneksi äiti kertoi olleensa Suomiksen alessa ja että siellä on vaikka mitä! Ja onneksi äiti tarjoutui lähtemään sinne uudestaan!


1001 elokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään, Alkulukujen yksinäisyys, Luumukanaa ja Persepolis 2 yhteensä 20 euroa. Kaikkien kirjojen alehinta oli kympin ja kun osti kaksi, niin sai toisen ilmaiseksi. Alkulukujen yksinäisyys on jo pitkään ollut ostettavien listalla, Satrapin sarjakuvien ostoa en ollut ajatellut, mutta nyt kun ne sattui kohdalleni ja vielä osana tuollaista tarjousta, niin kyllä kiitos! Sitten kun vielä jostain saisi Persepolis ykkösen. 1001 elokuvaa oli puhdas mieliteko. Nuo 1001-kirjat ovat aina kiinnostaneet.

Laitoin nämä jo omille paikoilleen kirjahyllyihin. Toivon kovasti, että inspiraationi lukea oman hyllyn kirjoja säilyy ja saan siten poistettua hyllystä muutamia tilanviejiä. En nimittäin aio pölyynnyttää siellä sellaisia kirjoja, jotka olen lukemisen jälkeen todennut huonoiksi tai joista tiedän, etten lue niitä enää toiste. Esimerkiksi viime viikolla sain Pjongjangin akvaariot luettua ja mielestäni se oli onnistunut ja hyvä kirja, mutta tarvitsee tuskin toista lukukertaa.

13 kommenttia:

  1. Itsekin päädyin tänään ihan sattumalta Suomalaiseen. Kolme kirjaa hintaan 13 euroa. ♥ Kyllä kannatti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Suomiksen ale, kiitos kun olet olemassa! ♥

      Poista
  2. Minunkin oli ihan pakko ostaa tuo 1001 elokuvaa nyt loppurysäyksestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoin salaa, että sieltä olisi löytynyt 1001 kirjaa, mutta elokuviin oli tyytyminen ;)

      Poista
  3. Hyvät löydöt!

    Ps. Minulla on sinulle blogissani jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitti! Mulla on lista jo aluillaan :)

      Poista
  4. Hupsista, kommentoin vahingossa väärään postaukseen. Edelliseen postaukseesi laittamani kommentti oli siis tietysti tarkoitettu tänne...

    VastaaPoista
  5. Hienot löydöt! Satrapit ovat kyllä mainioita, toivottavasti ykkönenkin löytyy sinun hyllyysi. Alkulukujen itsenäisyys kiinnostaa myös. Minulla on myös samankaltaisia leffakirjoja useampi hyllyssä, minkäs teet kun ne ovat kiinnostavia vaikkei niitä kuitenkaan ehdi kaikkia.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun löytyisi vielä Satrapin Pistoja, niin olisin vieläkin onnellisempi!

      Poista
  6. Aah, Satrapi <3 En oo lukenut noita sarjakuvia, mutta Persepoliksen elokuvaversion katsonut monta kertaa ja tykkään hirveesti. Ootko sä nähnyt sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen nähnyt! Sen kautta näihin tutustuinkin. Se tuli joskus pari vuotta sitten Yle Teemalta ja satuin ihan vahingossa vaihtamaan sille kanavalle kesken kaiken. Jäin toljottamaan hypnotisoituneena ruutua ja rakastuin siihen, kun ne kukkaset tipahteli sieltä isoäidin rintaliiveistä. Myöhemmin jossain blogissa törmäsin sarjakuviin ja joskus vuosi sitten luin ne ja tajusin tilata leffan netistä! ♥

      Poista
  7. Satrapi on niin ihana, ja Alkuluvut kiinnostaisivat minuakin. Meillä on tuo leffaopas ja se on kyllä ollut käytetty, joten minusta oikein hyvä ostos sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kutkuttaisi lukea Alkuluvut uudestaan, mutta hyllyssä on niin paljon kaikkea muutakin. Ensimmäisestä lukukerrasta on jo puolitoista vuotta, enkä muista siitä enää mitään muuta kuin alun ja että tykkäsin kamalasti!

      Poista