keskiviikko, 15. helmikuuta 2012

Elämäni aakkoset - M

Ihana siskoni heitti kahvipöydän ääressä ilmoille haasteen. Mitä jos molemmat kuvaisi ja skräppäisi elämänsä aakkoset. Idea oli lähtöisin Ihana-lehdestä (01/2012) ja lukaisinkin parin aukeaman jutun saman tien. En ole aiemmin toteuttanut useampaa sivua saman ajatuksen pohjalta, saati sitten kokonaista albumia. Nyt kuitenkin päädyin tilaamaan Bellesistä uuden albumin (8"x8") pelkästään elämäni aakkosia varten.


Ostoskoriin päätyi myös muutamia alennustuotteita.

Tänään pääsin hakemaan pakettiani postista ja onnistuin löytämään vanhoista kuvistani pari käyttökelpoista. Päädyin liimailemaan ensimmäisen sivun kasaan yhdeltä istumalta. Tarkoituksena on siis keksiä jokaisesta kirjaimesta joku omaan elämään liittyvä lempparijuttu.


Valloitin ensimmäisenä kirjaimen M niin kuin Makeat herkut. Kuvasta olisi saanut myös Suklaakakun tai Kakun, mutta S ja K on jo varattu muille jutuille. Olisin voinut tuoda sokeririippuvuuteni (:D) albumiin myös Irtokarkkeina (myös yksi olemassaolevista kuvista), mutta toinen tänään löytämäni kuva oli iPod. IPodin kuva oli miljoonasti hienomman näköinen kuin läjä irtokarkkeja, joten näillä mennään. Seuraavana on siis luvassa I niin kuin iPod.

Vielä olisi shoppailtava enemmän 8"x8" kokoisia papereita. Tämänhetkiset rajoittuu hempeisiin vaaleanpunaisiin ja kukkakuvioisiin, sekä keittiöteemaisiin papereihin. Voisihan sitä tietty leikellä isompia pienemmiksi, mutta se tietää vain vinoja reunoja, kun päästetään minut ja sakset siihen touhuun.

Ehkä tämän albumin myötä täällä blogissa on enemmän skräppäysjuttuja luvassa. Peukut pystyssä, ettei tästä muodostu ikuisuusprojektia, jota välttelen vielä viidenkin vuoden päästä.

6 kommenttia:

  1. Ihan uteliaisuudesta: mistä tilaat albumit ja pitääkö niihin siis ostaa sivut erikseen?

    nimim. ajatteli tehdä valokuva-albuminsa skräppäysmuodossa

    Ihana haaste muuten, tuosta tulee varmaan tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yllä näkyvä albumi on ainut netistä tilaamani ja se on Bellesistä. http://www.belles.fi/store/19/Albumit_ja_valilehdet/ Tuolta löytyy albumeita ja niitä muovitaskuja sinne sisälle. Mun albumistani ainakin löytyi jo 10 muovitaskua valmiina, mutta ostin vielä kymmenen kappaleen paketin lisää. Muut albumini olen ostanut Tiimarista, mutta ne on niin vanhoja, ettei niitä taida enää löytyä sieltä.

      Joitain skräppäysjuttuja olen tilannut myös Paperikeijusta (www.paperikeiju.com) ja muistaakseni joskus Heinikastakin (http://www.heinikka.fi/).

      Toivottavasti jaksan touhuta tämän projektin parissa. Kannetkin täytyisi koristella jotenkin hienosti!

      Poista
  2. Haaa! Tämänhän voisi melkein itsekin toteuttaa hieman eri muodossa :) Olisi hauska kuvata elämänsä aakkoset kameralla. HMM! Kiitos siis vinkistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskonkin kanssa oli puhetta, että voisi vain kuvatakin. Mutta innostuin niin paljon, että oli pakko päästä skräppäämäänkin! Kiva jos innostut kuvailemaan aakkosjuttuja :)

      Poista
    2. Katsotaan, mutta käyppäs sinä kurkkimassa blogiani...

      Poista
  3. Ihanaa paperia! Ja nams miten herkullisen näköinen kakku!

    VastaaPoista