MJAU

Alen loppurysäys!

2012-01-23T15:53:00.002+02:00

Kävin Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynneissä melko pian niiden alettua, mutta poistuin silloin pettyneenä, kun en löytänyt mitään mieleistä ja jos jotain löytyikin, niin hinta ei ollut vielä tarpeeksi alhainen. Pitäisi vain oppia, että alennusmyynneissäkin se valikoima vähän vaihtelee ja muuttuu. Lauantaina soittelin äidille, että mitä kuuluu. Ei oltu nähty tai kuultu pariin päivään ja jotenkin siinä kävi sitten niin, että mitäkuuluu-puhelu muuttui lopulta lauantairetkeksi Suomikseen (ja Lidliin ostamaan herkkuja).

Voi onneksi soitin äidille! Ja onneksi äiti kertoi olleensa Suomiksen alessa ja että siellä on vaikka mitä! Ja onneksi äiti tarjoutui lähtemään sinne uudestaan!

1001 elokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään, Alkulukujen yksinäisyys, Luumukanaa ja Persepolis 2 yhteensä 20 euroa. Kaikkien kirjojen alehinta oli kympin ja kun osti kaksi, niin sai toisen ilmaiseksi. Alkulukujen yksinäisyys on jo pitkään ollut ostettavien listalla, Satrapin sarjakuvien ostoa en ollut ajatellut, mutta nyt kun ne sattui kohdalleni ja vielä osana tuollaista tarjousta, niin kyllä kiitos! Sitten kun vielä jostain saisi Persepolis ykkösen. 1001 elokuvaa oli puhdas mieliteko. Nuo 1001-kirjat ovat aina kiinnostaneet.

Laitoin nämä jo omille paikoilleen kirjahyllyihin. Toivon kovasti, että inspiraationi lukea oman hyllyn kirjoja säilyy ja saan siten poistettua hyllystä muutamia tilanviejiä. En nimittäin aio pölyynnyttää siellä sellaisia kirjoja, jotka olen lukemisen jälkeen todennut huonoiksi tai joista tiedän, etten lue niitä enää toiste. Esimerkiksi viime viikolla sain Pjongjangin akvaariot luettua ja mielestäni se oli onnistunut ja hyvä kirja, mutta tarvitsee tuskin toista lukukertaa.

Guy Delisle

2012-01-23T10:00:00.000+02:00

Viime syksynä kiinnostuin Pohjois-Koreasta ja sen tilanteesta. En enää edes muista, että mistä se lähti, mutta Kim Jong-ilin kuoltua joulukuussa, oli pakko päästä lukemaan jotain kirjallisuutta aiheesta. Guy Delislen sarjakuva-albumi Pjongjang (WSOY 2009) oli itsestäänselvyys. Kun vihdoinkin muistin kirjastoreissullani eksyä sarjakuvahyllyjenkin puolelle, mukaani tarttui Pjongjangin lisäksi myös kaksi muuta Delislen albumia, Shenzhen (WSOY 2010) ja Merkintöjä Burmasta (WSOY 2008).

Aloitin Pjongjangilla, missä Delisle matkustaa Pohjois-Koreaan työskennelläkseen animaatioelokuvastudiolla. Kirja avaa ulkomaalaisen arkea Pohjois-Korean pääkaupungissa ja sainkin hyvin tyydytettyä tiedonjanoani. Tykästyin Delislen piirtotyyliin ja kerrontakin kulki sujuvasti. Jotenkin odotukseni olivat kuitenkin niin korkealla, että petyin ihan pikkuriikkisen, joten Pjongjang sai kolme tähteä.

Heti perään tartuin Shenzheniin, missä Delisle matkaa Kiinaan työnsä takia ja taas saadaan tutustua paikallisiin oloihin. Shenzhen ei sytyttänyt samalla lailla kuin Pjongjang, vaikka tällekin kyllä annoin kolme tähteä. Kiinasta ei ehkä irronnut yhtä mielenkiintoisia juttuja ja itseäni harmitti tämän uusimman albumin piirtotyyli. Se kun oli jollain tavalla paljon "suttuisempi" ja taidan olla enemmän selkeiden viivojen ystävä. Ainakin sarjakuvien osalta.

Merkintöjä Burmasta jätin viimeiseksi. Delisle muuttaa Burmaan pienen poikansa ja Lääkärit ilman rajoja -järjestössä työskentelevän vaimonsa kanssa ja viettääkin päivänsä poikansa rattaita työnnellen vaimon ollessa töissä. Näistä kolmesta kirjasta viihdyin Burmassa kaikkein parhaiten, neljän tähden arvoisesti. Pidin selkeästä piirtojäljestä ja selkeästi erillisistä pienistä osista. Lukemisen saattoi huoletta keskeyttää missä välissä vain, eikä tarvinnut pelätä, että tippuisi kärryiltä. Merkintöjä Burmasta oli ehdottomasti myös hauskin näistä kolmesta. Ja opin myös tästä maasta paljon uutta!

Aavikon kukka

2012-01-22T17:56:00.000+02:00

Waris Dirie, Cathleen Miller: Aavikon kukka (WSOY 2010)

Aavikon kukka on Somaliasta kotoisin olevan Waris Dirien omaelämäkerta. Dirie on tunnettu mallina ja myöhemmin YK:n hyväntahdonlähettiläänä puhuen naisten ympärileikkausta, eli sukupuolielinten silpomista, vastaan. Aavikon kukka kertoo hänen tiestään paimentolaistytöstä hyväntahdonlähettilääksi.

Elämäkerrat ovat itselleni vähän tuntemattomampaa seutua ja jotenkin ehkä odotin paljon kuivempaa kerrontaa. Kirja kuitenkin piti otteessaan ja luin se mielenkiinnolla, vaikka tarina olikin jo pääpiirteiltään tuttu katsottuani elokuvan kuukautta aiemmin. Erityiskiitos kirjasta löytyvistä muutamista kuvasivuista, ne ovat aina mukavaa vaihtelua ja tuovat vähän lisäväriä kirjaan.

Jaksan kyllä aina ihmetellä joitain eroja mitä kirjoilla ja niiden elokuvaversioilla on. Tahtoisin joskus olla kärpäsenä katossa, kun elokuvaväki tekee päätöksiä, että mikä säilytetään ennallaan ja mitä muutetaan. Kyllä, kannan yhä pieniä traumoja siitä, että Harry Potter ja viisasten kivestä jätettiin "Keskiyön kaksintaistelu" pois. Eihän se toisaalta ole mitenkään merkittävä kohta ja Pörrön löytyminen hoidettiin lopulta ihan hyvin, mutta 11-vuotiaalle Jaanalle se oli silloin järkytys ;)

Alku: "Vaimea ääni herätti minut, ja kun avasin silmäni, näin edessäni leijonan naaman."

★ ★ ★

Tyrskyt

2012-01-13T22:34:00.000+02:00

Claudie Gallay: Tyrskyt (Avain 2010)

Tyrskyt sijoittuu La Haguen pieneen kylään Normandian uloimmalla niemenkärjellä, minne kirjan kertoja, nainen joka tutkii lintuja, on paennut menneisyyden haamuaan. Myrskyisenä kevätpäivänä kylään saapuu mies, joka ratkoo oman menneisyytensä haamua ja jonka kiemurat vievät myös naisen mukanaan.

Vaikka yleensä taidan arvostaa kirjoissa eniten hyvää juonta, tällä kertaa kirjan uskomaton tunnelma voitti aivan täysin. Toki Lambertin, tuon menneisyyttään selvittävän miehen, menneisyyden ratkominen oli mielenkiintoista, mutta ainakin omalla kohdallani paljastukset olivat ennalta-arvattavia. Muistan ainakin muutamaan otteeseen huudelleeni keskellä yötä lukiessani, että MÄ ARVASIN! Tuo ei kuitenkaan haitannut, sillä kirjan kieli, pienten hetkien kuvaukset ja tunnelma olivat upeita. Ja pääsinpähän kokemaan onnistumisen iloa ratkottuani salaisuudet ennen heitä!

Linnea kertoi Sinisilmän kommenteissa, että Joanne Harris oli halunnut kirjoittaa kirjan, jossa ei ole ainuttakaan pidettävää henkilöä. Tuo inhottava Sinisilmä pilasi kirjavuoden aloitukseni, mutta Tyrskyt tuli ja paransi kaikki haavani. Ja kun mietin Sinisilmää ja sen henkilöiden inhottavuutta, tunnen ihanaa hellyyttä La Haguen asukkaita kohtaan. Voisin melkeinpä sanoa pitäneeni kaikista Tyrskyn henkilöistä. Herra Anselme aiheutti minussa jotain negatiivisia olotiloja, mutta eipä häntä paljoa joutunut sietämään.

Pidin Gallayn lyhyistä lauseista ja pienistä tunnelmapaloista. Ennen nukahtamista kävin mielessäni läpi meidän yömme, kaikki meidän yömme tauottomana sarjana.

Siinä hän oli takanani, melkein kiinni minussa. Tunsin hänen hengityksensä niskassani. Hän kietoi käsivartensa ympärilleni. Sulki ne. Kätensä. Kuulin hänen sydämensä hakkaavan selkääni vasten.

Tyrskyt on ehdottomasti kirja, joka täytyisi saada myös omaan kirjahyllyyn, sillä tämän tulen ehdottomasti lukemaan vielä uudestaankin. Uskaltaisikohan odotella kovakantisen hinnan laskua, vai pitäisikö vain iskeä kiinni. Harmittaa niin paljon, että Aikamatkustajan vaimon kovakantinen painos on loppuunmyyty. Tai sitten pitää tyytyä pokkariin.

Alku: "Näin Lambertin ensimmäisen kerran sinä päivänä kun rajumyrsky nousi."

★ ★ ★ ★ ★

Sinisilmä

2012-01-09T16:20:00.000+02:00

Joanne Harris: Sinisilmä (Otava 2010)

"Nelikymppinen sairaala-apulainen B.B. asuu äitinsä luona pienessä kylässä Yorkshiressa. Hänen sosiaalinen elämänsä rajoittuu internetin sivustolle badguysrock. Siellä hän kyttää Albertinea, jonka kanssa hänellä on yhteinen menneisyys, ja hautoo synkkiä suunnitelmia.

Äidin ja pojan traumaattinen suhde, veljesten vihanpito ja sokean lapsineron sydämeenkäypä kohtalo ovat keskeisessä osassa, kun totuus vinksahtaneesta perheestä alkaa raottua."

Olen niin tavattoman närkästynyt tämän kirjan aiheuttamasta pettymyksestä, etten kykene edes omin sanoin valaisemaan kirjan pointtia. Jos sellaista edes on. Joanne Harrisin Herrasmiehiä ja huijareita oli yksi parhaista kirjoista, joita viime vuonna luin. Erehdyin jotenkin luulemaan, että Sinisilmä olisi samanlainen jännittäviä käänteitä täynnä oleva mysteeri, missä matto vedetään jalkojen alta juuri kuin kuvittelet päässeesi selville vesille hahmojen ja tapahtumien suhteen. Voi kuinka väärässä olinkaan. Eihän tässä hetkeäkään voinut kuvitella tietävänsä, että kuka on kuka ja mikä on totta ja mikä ei. Uudet jännittävät(?) käänteet aiheuttivat vain turhautumista, kun taas piti aloittaa ajatustyö alusta.

Sinisilmä tökki heti alusta lähtien, mutta onnistuin vakuuttelemaan itselleni, että kohta pääsisin perille hahmoista ja kirjan lopussa sinnikkyyteni palkittaisiin. En päässyt perille hahmoista ja kirjan lopussa halusin tehdä sille väkivaltaisia asioita. Kuvittelen ymmärtäneeni kirjan aivan viimeiset tapahtumat, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin kokenut jonkin ahaa-elämyksen siihen tilanteeseen johdattaneista tapahtumista.

Sekavan tarinan lisäksi blogimuotoinen kerronta tuntui välillä kamalan epäuskottavalta ja suomennoksen oikoluku oli jäänyt joltain täydellisen kesken.

Alku: "Olipa kerran leski, jolla oli kolme poikaa."

★

Kuusi kovaa kotimaista

2012-01-07T18:39:00.002+02:00

Ilmoittauduin noin kuukausi takaperin mukaan Morren itsenäisyyspäivän haasteeseen, missä tarkoituksena on lukea 6.12.2012 mennessä kuusi kotimaista kirjaa, jotka on muutenkin ollut tarkoitus lukea, muttei ole saanut vielä aikaiseksi. Lisää haasteesta Morren maailmassa!

Vain pienen pohdinnan jälkeen päädyin seuraavaan listaan:

Sofi Oksanen: Puhdistus
Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja
Turkka Hautala: Salo
Annamari Marttinen: Kuu huoneessa
Petri Karra: Haarautuvan rakkauden talo
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Kaksi ensimmäistä joudun lainaamaan, mutta loput löytyvät omasta kirjahyllystä. Tuleepahan nekin vihdoinkin luettua! Mieleni tekisi aloittaa Juoppohullun päiväkirjasta, jotenkin tuo vain tuntuu pehmeimmältä laskulta tähän miniurakkaan. Mutta kirjaston nettisivujen mukaan tuo taitaa yhä edelleen olla aika haluttua kamaa, täytyypi tiedustella isoveljeltä kirjaa lainaan!

Ilman nimeä olisit valoa

2011-12-27T19:52:00.000+02:00

Tomi Kontio: Ilman nimeä olisit valoa (Teos 2011)

Olen viime aikoina löytänyt paljon suupielet korviin saavia runokirjoja ja tässä niistä taas yksi. Suosittelen lukemaan Erjan kirjoituksen Kontion kirjasta. Sieltä löytyy myös hyvä esimerkki Kontion käyttämästä tekstin osittaisesta lihavoinnista, joka luo aivan kuin uuden runon toisen sisään. Itse en ehtinyt kirjoittaa niistä yhtäkään ylös, luin viimeiset sivut kiireellä, koska kirja piti palauttaa kirjastoon. Joku ryökäle oli kehdannut varata sen!

"Keittiön pöydällä

on pieni lappunen:

pari sanaa ja hymyilevä aurinko.

Joku kutsuu sitä rakkaudeksi."

★ ★ ★ ½

Pimeän kirkkaus

2011-12-26T21:42:00.000+02:00

Claes Andersson: Pimeän kirkkaus (WSOY 2010, suom. Jyrki Kiiskinen)

Ihastuksen huokaus jos toinenkin kuului lukiessani tätä kirjaa ennen joulua. Rakas joulupukki, taisit unohtaa tämän lahjoistani, käykö jos pidän tämän kirjaston kirjan? :)

"Lokakuu repii puiden vaatteet, sinkoaa linnut
maan alle, ryöstää rouvien hatut, paidat pyykkinarulla
ovat sairastuneet tanssimaniaan, myrsky tyrkkii mihin tahtoo
Talo on muuttunut suuriksi uruiksi joita tuuli soittaa
Raitis ilma saa sydämen iloitsemaan luuhäkissään
tunkkaisen kesän jälkeen. Kaupassa ollaan yhtä mieltä, ettei
ilma ole kummoinen mutta viimein voi olla oma itsensä
toivoton janoinen allapäin äkäinen tyly paranoidi rahaton ja ruma"

★ ★ ★ ★

Käännöksiä

2011-12-26T21:16:00.000+02:00

Jean Kwok: Käännöksiä (Bazar 2011)

Kimberly on 11-vuotias hongkongilainen, joka muuttaa Paula-tädin avustuksella äitinsä kanssa New Yorkiin. Elämä uudessa maassa ei kuitenkaan ole unelmaa. Tädin järjestämä asunto on surkea murju, missä ikkuna on rikki, lämmitys ei toimi ja torakat ovat itsestäänselvyys. Äiti työskentelee sukulaisten vaatetehtaassa surkealla palkalla, kun taas Kimberly aloittaa opintonsa uudessa koulussa vieraan kielen keskellä ja iltansa hän viettää äidin apuna tehtaalla. Kim tekee kovasti töitä pärjätäkseen ja menestyäkseen, jotta hän voisi järjestää itsellensä ja äidilleen paremmat oltavat.

Tutustuin tähän kirjaan luettuani Katrin arvion ja kuinkas ollakaan, se löytyi kirjaston uutuushyllystä seuraavalla lainauskäynnilläni! Joulun kunniaksi laahasin kotiin aika pinon kirjoja ja tämä sai kunnian olla ensimmäinen luettavani.

Käännöksiä oli ehdottomasti viihdyttävää lukemista. Vaikka osin tapahtumat saattoivat olla hieman yllätyksettömiä, Kimin ja hänen äitinsä eloa ja etenkin Kimin kielen kehitystä oli mukava seurata. Ja loppu tuli itselleni yllätyksenä, joka on aina ihan positiivinen seikka, vaikka lopun käänne sydäntäni vähän jäytäisikin.

Enkä sitten tiedä, että kuinka paljon lukukokemukseeni vaikutti tehtaalla työskennellyt poika, Matt, johon saatoin ehkä vähän ihastua. Jostain syystä tuosta ihanuudesta saattoi tulla vähän Anu Jaantilan Sanna-kirjoista tuttu Sam mieleen. Aah ♥

Alku: "Minä olen lahjakas luonnostani."

★ ★ ★ ★

Hyvää joulua !

2011-12-24T08:00:00.000+02:00

Lapsen lailla jouluun kulje,

kuusen luona silmät sulje.

Muista joulut entiset

- tiedän että hymyilet.

~*~*~*~

Herrasmiehiä ja huijareita

2011-11-28T20:29:00.000+02:00

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita (Otava 2006)

Voi mitä tästä kirjasta voisi sanoa! Pieni juonikuvaus olisi täytynyt kirjoittaa varmaan jo muutamia päiviä sitten, kun kirja oli kohdallani vielä kesken. Viime yönä viimeistä sataa sivua lukiessani kaikki kääntyikin ihan päälaelleen. Sanotaanko nyt vaikka sen verran, että tarina sijoittuu St. Oswaldiin, joka on perinteinen poikakoulu. Kertoja vaihtelee "sotilaasta" "kuninkaaseen" pitkin kirjaa. Kuningas on melkein 100 lukukautta St. Oswaldissa työskennellyt latinan opettaja, kun taas sotilas on juuri koulussa aloittanut nuorempi opettaja, joka on St. Oswaldissa silkasta kostonhimosta.

"Taikausko rehottaa kouluissa ja laivoissa, ja erityisen voimakasta se on St. Oswaldissa. Syynä ovat kenties menneisyyden aaveet tai rituaalit ja perinteet, jotka pyörittävät natisevia vanhoja rattaita. Tämä lukukausi on alusta lähtien ollut epäonnekas. Laivassamme on pahan onnen tuoja. Kunpa vain tietäisin, kuka se on."

Aloitin lukemisen varovaisesti. Jotenkin aavistin, että naamani eteen heitetään valtava läjä nimiä ja osasinkin varautua järein asein. Nimittäin kynällä ja paperilla. Kirjoitin kaikki nimet ylös ja lisäsin niiden perään informaatiota sitä mukaa kuin sitä annettiin. Ehkä vähän liioiteltua, mutta mieluummin olen vähän hupsu, kuin että olen ihan pihalla kaikista hahmoista parin viikon lukutauon jälkeen.

Herrasmiehiä ja huijareita oli jännittävä ja todella yllättävä kirja. Lähtökohdat vaikuttivat hieman tylsiltä, mutta loppua kohden olin aivan liimattuna kirjan ääreen. Pitkästä aikaa viis veisasin kunnon yöunista ja luin pitkälle yöhön. Tämä myös sytytti kiinnostuksen Harrisin muita kirjoja kohtaan. Seuraavaksi ehkä Pieni suklaapuoti!

Alku: "Jos minä olen oppinut jotakin menneen viidentoista vuoden aikana, niin sen, ettei murha ole mikään iso juttu."

★ ★ ★ ★ +

Syksyn aikana luettuja

2011-11-06T16:44:00.000+02:00

Blogin päivittäminen ei ole hirveästi jaksanut kiinnostaa. Yöpöydän alahyllylle on kerääntynyt pino kirjoja, joista en ole vielä kirjoitellut tänne, joten luvassa on taas tällainen useamman kirjan yhteispostaus. Nämä on luettu välillä elokuu-lokakuu. Poikani Kevinin arvion voi joku kokea hieman spoilaavaksi, vaikka parhaani mukaan yritinkin sitä vältellä. Joten jos et vielä ole lukenut sitä, mutta suunnittelet sitä, niin ehkä kannattaa hypätä yli! :)

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie (Gummerus 2011)
Bongasin tämän Oota, mä luen tän eka loppuun -blogista juuri ennen erästä kirjastoreissuani. Törmäsinkin sitten tähän uutuushyllyssä ja vaikka en ollut ehtinyt vilkaisemaan arviosta paljon muuta kuin kuvan, oli se pakko lainata samantien. Kirjastosta kotiin tultuani kävin lukemassa arvion kokonaan ja innostuin kirjallinen Amélie luonnehdinnasta. Kirjaa lukiessani itselleni tuli samoja fiiliksiä, mutta loppua kohden ne katosivat jonnekin ja nyt en kykene edes muistamaan, että millaisen päätöksen Nathalien tarina sai. Tämä oli kuitenkin piristävän erilainen kirja ja voisin hyvin kuvitella lukevani jotain muutakin kyseiseltä kirjailijalta.
***

Lionel Shriver: Poikani Kevin (Avain 2006)
Poikani Kevin on tältä listalta se, joka olisi ehdottomasti ansainnut oman postauksensa (voi laiska minä)! Tämän vuoden aikana luettujen kirjojen listaa juuri tutkittuani voin kyllä sanoa, että tämä on sen listan yksi parhaista kirjoista. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun yritin lukea Poikani Kevinin. Ensimmäinen yritys kaatui joku reilu vuosi sitten melko alkumetreille. Aloin päästä vasta vauhtiin, kun se täytyikin palauttaa jo takaisin kirjastoon.

Kirjaa aloitellessani tuntui hirveän turhalta, kun Eva kävi läpi hänen ja Franklinin suhteen ensimmäisiä hetkiä, kun Keviniä ei vielä ole. Mitä pidemmälle kirjassa pääsin, sitä paremmin tajusin, kuinka tärkeitä kertomukset Kevinin lapsuudesta oli, miten ne auttoivat tajuamaan nykyhetken Keviniä. Kirjan ehdottomasti karmaisevin hetki oli se, kun vihdoin tajusin, että miten siellä kotona on käynyt ja että mihin Eva niitä kirjeitään kirjoittaa. Ne hetket, kun Eva kiertelee tyhjässä kodissaan, hyi! Mutta oli kyllä ihan kamalan kamala ja hyvä kirja!
****+

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa (Johnny Kniga 2011)
Olin tähän jollain tavalla niin pettynyt, että tässä on nyt vain lukupäiväkirjastani kopioitu pieni arvio: "Voi Erlend, miksei tässä tapahtunut oikein yhtään mitään!? Mixing Part -läppä oli hauskin ja se olisi kyllä saanut päästä suomennoksenkin nimeen. Kyllä tuossa lopussa nyt olisi jotain actionia saanut olla. Vaikka siellä Lontoossa. Mutta kolme tähteä tulee jo ihan siitä, että sain pidellä kädessäni uutta Loeta."
***-

Joni Pyysalo: Ja muita novelleja (WSOY 2011)
Ensiksi haluaisin mainita aivan täydellisen kansikuvan! On kuin kirjan nimestä puuttuisi osa ja kanteen listatuista novellien nimistä on viivattu yli puolet pois. Myös takakansi on toteutettu samalla tyylillä ja sen tekstistä on viivattu reilulla kädellä osia yli ja jätetty jäljelle ihan toimiva ja suomelta kuulostava kokonaisuus. Kyllä, olen moneen otteeseen yrittänyt tiirailla mustien viivojen tuolle puolen, mitähän siellä mahtaa lukea! Novelleista erityisesti mieleen jäi Tee ilman marmeladia, joka käsittelee niin uskomatonta nettipeliriippuvuutta, että ihan pahaa tekee. Monesta novellista jäi oikein kunnon cliffhanger olo, teki mieli huutaa, että ei tämä nyt tähän voinut loppua!!
***

Joni Skiftesvik: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (WSOY 2008)
Puhalluskukkapoika näyttääkin unohtuneen kuvasta. Tämä kun on oma kirja, toisin kuin muut. Ostin tämän jostain alelaarista kauniin nimensä ansiosta ja siitä nimestä johtuen odotinkin jotain aivan erilaista tekstiä, kuin mitä lopulta oli tarjolla. Skiftesvik kirjoitti useassa novellissa jostain sellaisesta aiheesta, jota en tunne ja sen johdosta takerruin yksityiskohtiin, kun en osannut juuri sen aihealueen erityissanastoa. Pidin eniten kirjan aloittavasta (Aavistaja) ja kirjan lopettavasta (Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja) novellista.
***

-Mikä sinusta tulee isona?
Ville nauroi koko leveällä suullaan. Maitohampaat olivat kuin valkoisia helmiä. -Taivaankoljaaja tietenkin, hän sanoi.
(...)
-Onkohan se joku enne, kun se puhuu taivaan korjaamisesta? Lennu sanoi äidille.

Tänään tuli 60 täyteen tänä vuonna luetuissa kirjoissa ja olen siitä erityisen iloinen. En ole nimittäin koskaan ennen lukenut näin paljon kirjoja vuoden aikana! Edellinen ennätykseni oli 59 ja se oli vuodelta 2008. Nyt olisi ehkä syytä nostaa Goodreadsiin asettamaani tavoitetta, mutta mitä turhia.

2011 Reading Challenge

Jaana has

completed her goal of reading 60 books in 2011!

hide

60 of 60 (100%)

view books

A Stolen Life

2011-11-06T13:25:00.000+02:00

Jaycee Dugard: A Stolen Life (Simon & Schuster Adult Publishing Group, 2011)

Jaycee Dugard oli 11-vuotias, kun Phillip ja Nancy Garrido nappasivat hänet kesken koulumatkan autoonsa ja ajoivat pois. 18-vuotisen vankeutensa aikana Jaycee synnytti kaksi Phillipin lasta. Jaycee sai lohtua tyttäristään, lukuisista kissoista, joista hän piti huolta ja siitä ajatuksesta, että hän vielä joskus tapaisi taas äitinsä.

Minusta lukijana tuntui siltä, että Jaycee ei liiemmin sensuroinut ja kaunistellut, eikä myöskään liioitellut hänelle sattuneita kauheuksia. Kirjan alkupuoli, itse kidnappaus ja sitä seurannut kamala kohtelu ja raiskausten kuvaus olivat ehdottomasti inhottavinta luettavaa. Kirjan edetessä vastaavat tapahtumat jäivät pois ja keskityttiin enemmän Jayceen arkeen, lapsiin, vierailuihin ulkomaailmassa ja ennen kaikkea kissoihin.

Jayceella oli vankeutensa aikana lukuisia kissahoidokkeja, joista osa oli Phillipin hankkimia ja osa takapihalle eksyneitä kulkukissoja. Yksinäinen Jaycee kiintyi kissoihinsa ja jokaista menetettyä karvaturria surtiin syvästi. Omalla kohdallani kirjassa tökki eniten juurikin nämä kattimatikaiset, sillä en ole pätkän vertaa kissaihminen. Tietenkin ne kuuluivat kirjaan, koska ne kuuluivat hyvin olennaisena osana Jayceen elämään vankeudessa, mutta kuinka paljon onnellisempi olisinkaan ollut ilman sitä runsasta kissarakkautta.

Mukavaa vaihtelua kirjan kerrontaan toivat kuvat Jayceen lapsuudesta sekä hänen omista lapsistaan. Mukaan oli päässyt myös useamman aukeaman pituinen skannattu ote hänen päiväkirjastaan, jota hän piti ensimmäisistä kissoistaan vankeutensa alkuaikoina.

Loppua kohden kiinnostukseni vähän laimeni. Odotin mielenkiinnolla, että miten Jayceen vankeus lopulta päättyisi. Hänen aloitellessaan vihdoinkin elämäänsä ulkomaailmassa, olisin halunnut nopeuttaa tapahtumien kulkua. Hän kuvasi aika paljon terapiaa, joka tapahtui mm. hevosten parissa. Ilmeisesti tuollaiset terapiamuodot ei kiinnosta itseäni, sillä hevoselle riimun laittamisen vertaaminen oman elämän ongelmanratkaisuun sai minut pyörittelemään turhautuneena silmiäni.

A Stolen Life oli kuitenkin vaikuttava ja mielenkiintoinen tositarina. Jaycee avasi niitä tunnetiloja, joita tuollaisessa vankeudessa elävä kokee. Joillekin lukijoille kirja varmaan tyydyttää vain tirkistelynhalua ja uteliaisuutta, mutta itselleni tapaus Dugard oli aika tuntematon entuudestaan. En siis odottanut etukäteen kieli pitkällä, että mitä kaikkea uskomattoman kamalaa hänelle 18 vuoden aikana oikein tapahtuikaan. Ihan vertailun vuoksi voisin joskus lähitulevaisuudessa lukea Natascha Kampuschin kirjan 3096 päivää.

Alku: "This book might be confusing to some. But keep in mind throughout my book that this was a very confusing world I lived in."

★ ★ ★ +

hups !

2011-10-30T10:50:00.000+02:00

Kyllä niin mieleni pahoitin, kun kaikki muut pääsevät kirjamessuille ja minä en. Aina ei mene kaikki nallekarkit tasan, kun itseltäni ei löydy yhtään ajotaitoista auton omistavaa läheistä, jota kyseinen tapahtuma kiinnostaisi yhtä paljon kuin itseäni. Valitettavasti täytyy tyytyä viikon päästä oleviin Koti, Ruoka & Viini -messuihin ja kolmen viikon päästä oleviin Suomen Kädentaidot -messuihin. Voinpahan ostaa jotain hienostelusuklaata ja kasan skräppäystarvikkeita, jotka kuitenkin jäävät käyttämättä, koska olen liian nuuka tilatakseni valokuvia.

Päädyin eilen Suomalaiseen kirjakauppaan, missä oli kaikkien alennettujen kirjojen vieressä kyltti, että -40% jo alennetuista tuotteista, alennus lasketaan kassalla. Ja jostain syystä koin tarpeelliseksi vähän lohduttaa itseäni ja ostinkin sitten pari alennettua kirjaa, vaikkei kyllä yhtään olisi tarvinnut.

Tällä kertaa olin nopea ja tein heti uusille Muriel Barberyn Siilin eleganssi ja Annamari Marttisen Kuu huoneessa -kirjoille tilaa kirjahyllystäni. Normaalistihan uudet löytöni viettävät ainakin muutaman viikon vain jonnekin kirjahyllyn päälle heitettynä.

Yöpöydän alahyllyllä odottaa liian iso läjä luettuja kirjoja, joista en millään saa aikaiseksi kerrottua mitään, voi laiska minä! Tällä hetkellä luvussa on Jaycee Dugardin A Stolen Life, jonka ihan sattumalta löysin kirjaston uutuushyllystä ja kiinnostuin. Uskomattoman kamala tositarina 11-vuotiaana kidnapatusta Jayceesta, joka eli 18 vuotta vankeudessa. Kamalaa edes ajatella, mutta olen lukenut tätä kirjaa paljon nopeammalla tahdilla kuin mitään muuta kirjaa pitkään aikaan.

Oikukas kuolema

2011-10-09T19:53:00.000+03:00

José Saramago: Oikukas kuolema (Tammi 2008)

Vuoden vaihtuessa uuteen, ihmiset lakkaavat kuolemasta. Viikkojen ja kuukausien kuluessa nurkat täyttyvät elämän ja kuoleman rajamailla olevista ihmisraunioista. Kuolemattomuus koettelee kuitenkin vain maata, johon Saramagon tarina sijoittuu. Muualla maailmassa kuolevat jatkavat kuolemistaan ja sen vuoksi kuolemaan kykenemättömiä aletaankin salakuljettaa rajan yli viimeiselle matkalleen. Kuolemattomuus kuohuttaa tietysti niin maan johtoa kuin kirkkoakin. Lopulta tuoni, naishahmoinen kuolema, tuo julkisuuteen tiedoksiannon, missä kertoo uudesta menettelytavastaan. Siitä eteenpäin jokainen kuolemassa oleva saa viikkoa ennen kuolemaansa kirjeen tuonelta, jossa kerrotaan mitä tuleman pitää, jotta kuoleva osaisi valmistautua kuolemaansa. Yksi kirje kuitenkin palaa bumerangina takaisin ja tuoni ryhtyy selvittämään asiaa.

Oikukas kuolema on kolmas lukemani Saramago, mutta valitettavasti se ei aivan täyttänyt odotuksiani. Tykästyin José Saramagoon luettuani kirjan Kertomus sokeudesta ja jatkoin tutustumistani luonnollisesti kirjalla Kertomus näkevistä. Nyt Oikukas kuolema houkutti erottuvalla kannellaan ja Saramago on kuulemma itse luonnehtinut tätä jatkoksi edelliselle (Kertomus näkevistä).

Kirjan tapahtumat kävivät aika nopeasti itselleni liian pitkäpiimäisiksi, kun pienimmätkin seikat piti kertoa ja sivut vain matelivat. Kirja sai kuitenkin hyvin paljon anteeksi viimeisen sivunsa ansiosta. Voi mikä ihana lopetus!

Nyt pitääkin tarkoin miettiä, että mikä Saramagoista on lukulistallani seuraavana, etten joudu lannistavaan pettymysten sarjaan.

Alku: "Seuraavana päivänä ei kukaan kuollut."

★ ★ ★

Nettikauppalöytöjä

2011-09-27T19:38:00.000+03:00

Nyt on täällä ruudun toisella puolella niin älyttömän onnellinen pieni Jaana, että oksat pois! Mummo on yksi lemppari sarjakuvistani ja jo useamman viikon on tehnyt mieli tilata uusi hieno Mummo seinäkalenteri, jota tuolla blogissakin on mainostettu. Tänään vihdoin eksyin Sammakon nettikauppaan, mistä sitten klikkailin tuon kalenterin ostoskoriini.

Olin jo melkein vahvistamassa tilausta, kunnes tajusin selata vähän muutakin valikoimaa. Onneksi tajusin! Näpyttelin hakupalkkiin Arto Lappi ja mitä sieltä löytyikään, siis voi apua! Ehdoton ykköslemppari-ihanuus runokirjani Oravan portaat maksoi vain kolme euroa. Siis kolme vaivaista euroa! Kevätsateiden aika maksoi saman verran, Harakan paja ja Lumiputous olivat molemmat vitosen ja Laululento oli 15 euroa.

Sain hillittyä itseni ja nyt odottelen innolla pientä pakettiani. Ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt tuosta nettikaupasta. Sammakko toimittaa ilman postikuluja Suomeen ja ainakin lupailevat nopeaa toimitusaikaa. Nyt ei voi edes Saunalahden ärsyttävä puhelinliittymän myyjä pilata mun iloani ♥

Lukemattomat

2011-09-25T21:55:00.001+03:00

Katri on päättänyt lukea kirjahyllynsä lukemattomat kirjat vuoden loppuun mennessä ja inspiroiduin! En nyt lähde lupailemaan samanlaista, sillä itseltäni noita lukemattomia kirjoja löytyy hieman enemmän kuin yhdeksän ja lukutahtini ei ole mikään päätä huimaava. Tässä on nyt kuitenkin lista hyllystäni löytyvistä lukemattomista tarinoista, joihin toivon pikkuhiljaa tutustuvani. Yhteensä 37 kirjaa. Pari kirjaa jätin listan ulkopuolelle, sillä ne olivat tietokirjoja tai kokoelmia, joita tuskin koskaan luen kannesta kanteen.

Austen, Jane: Järki ja tunteet
Bates, H. E. : Oi ihana toukokuu
Bloch, Robert: Psyko
Coelho, Paulo: Elämä, Portobellon noita
Dickens, Charles: Oliver Twist
Eddings, David: Murgojen kuningas, Karandan paholaisherra, Darshivan velhotar, Kellin näkijätär, Belgarath: Velhon tarina
Gaarder, Jostein: Pasianssimysteerio
Gerber, Michael: Barry Trotter ja häpeämätön parodia, Barry Trotter ja tarpeeton jatko-osa
Hall, Steven: Haiteksti
Harris, Joanne: Herrasmiehiä ja huijareita
Hautala, Turkka: Salo
Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa
Irving, John: Kunnes löydän sinut
Jacobs, Kate: Pieni lankakauppa
Karra, Petri: Haarautuvan rakkauden talo
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä
Lindqvist, John Ajvide: Ystävät hämärän jälkeen
McCarthy, Cormac: Tie
Nousiainen, Miika: Vadelmavenepakolainen
Phillips, Jayne Anne: Äidin aika
Rice, Anne: Veren vangit, Vampyyri Lestat, Kadotettujen kuningatar
Sachar, Louis: Riskitekijä
Sebold, Alice: Oma taivas
Shelley, Mary: Frankenstein
Skiftesvik, Joni: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja
Smith, Sean: J. K. Rowling
Tolkien, J. R. R. : Hobitti, Silmarillion, Taru sormusten herrasta

Löytyykö listalta jonkun erityisiä suosikkeja? Entä inhokkeja? Lista on kasvanut sen kokoiseksi, etten enää oikein tiedä mistä aloittaa. Irvingin Kunnes löydän sinut on ihan uusi löytö. Ostin sen maanantain lounastauolla ilostuttamaan ensimmäistä kurssiviikkoani. Kauimmin hyllyssä on majaillut Psyko. Muistelisin ostaneeni sen joskus yläasteella!

Olen saanut parit blogitunnustukset, mutta palaan niihin luultavasti ensi viikon puolella :)

Kumpun kulta

2011-09-07T12:37:00.000+03:00

Innostuin eilen skräppäämään materiaaleista, jotka alkujaan valitsin Pitsikarkeloita varten, mutta joka jäi lopulta toteuttamatta. Varastoistani alkaa loppua kuvat, joista skräpätä. Kuvapinoni koostuu tällä hetkellä lähinnä valtavasta määrästä ristiäiskuvia, joten sellaiseen päädyin tässäkin. Kyseessä on siis ihanan kummipoikani ristiäiset, jotka olivat pieni ikuisuus sitten, nimittäin 2009 talvella.

Käytin tässä joitain uusia juttuja, joita olen lähiaikoina saanut/ostanut. Otsikon pahvikirjaimet olivat yllätyksellinen löytö Kodin Terrasta, journaling kortti tuli juuri osana arvontavoittoa Paperikeijusta ja journalingin kulmista löytyvät timskut ja alareunan etana olivat osa synttärilahjaa, jonka sain siskoltani. Journalingin sisältö on vielä itsellenikin mysteeri. Luultavasti päädyn vain päivämäärään ja kummipojan nimeen.

Klikkaamalla isommaksi!

INSPISvalokuva #58: Aamupala

2011-09-05T12:38:00.000+03:00

"Niinkin arkinen ja ehkä tylsältäkin kuulostava asia kuin aamupala kannattaisi joskus ikuistaa. Hotellin aamupalapöytä lienee ruhtinaallista kuvattavaa, mutta lasi tuoremehua kotoisan aamiaispöydän äärellä on myös tallentamisen arvoinen asia. Juuri näistä palasista arki koostuu!"

Ihan oikeasti. Synttäreiden jäljiltä on nyt niin paljon kaikkia herkkuja, että tänään aamupalani oli feikkidomino ja pari Jelly Beania.

Get Inspired! valokuvaushaaste.

Runoarvonnan voittaja!

2011-09-05T11:33:00.000+03:00

Nyt selviää runoarvonnan voittaja. Kyseessähän on blogini ensimmäinen arvonta, joten itseäni tämä jännitti ehkä eniten. Arvat kirjoiteltuani ja tovin niitä kulhossa pyöriteltyäni, nappasin niistä kuitenkin sokkona yhden. Hal Sirowitzin Isä sanoi -runokirjan voittajaksi selviytyi...

...Katri! Onnea voittajalle! Lähetä osoitteesi sähköpostiini puusku (at) gmail (dot) com, niin laitan kirjan tämän viikon aikana postiin. Kiitos kaikille osallistujille, tämä on ollut minulle jännittävä uusi kokemus :)

Perhosia vatsassa

2011-09-01T12:03:00.000+03:00

Ben Furman: Perhosia vatsassa : apua pelkoihin, paniikkiin ja ahdistukseen (Tammi 2002)

Kirjassa esitellään ahdistusongelmat selkeillä esimerkkitapauksilla ja niiden lyömiseksi tarjotaan menetelmiä, joita lukija voi kokeilla ihan itsekseen ilman lääkäriä. Perhosia vatsassa on jaoteltu kahdeksaan lukuun: spesifit pelot, sosiaalisten tilanteiden pelko, esiintymisjännitys, paniikkihäiriö, pakko-oireet, muita ahdistushäiriöitä, itsehoito-ohjelma ja ahdistuksen hoidossa käytettävät psyykenlääkkeet. Lopussa on myös kaksi liitettä, ahdistushäiriöihin liittyvä keskeinen sanasto sekä keskeiset ahdistushäiriödiagnoosit WHO:n tautiluokituksen mukaan. Furmanin kirja on tarkoitettu ahdistusongelmista kärsiville ja heidän läheisilleen. Ja kirjan runsaista lyijykynällä tehdyistä alleviivauksista päätellen joku ahkera opiskelijakin on saanut siitä jotain toistamisen arvoista irti.

Tämä oli erittäin hyödyllinen lukukokemus, opin nimittäin paljon uutta. En kokenut ihmeparantumista, mutten sitä odottanutkaan. En ole kokeillut (enkä varmaan aiokaan kokeilla) tuota itsehoito-ohjelmaa. On jo iso edistysaskel, että ymmärrän asioista enemmän. Perhosia vatsassa oli ilahduttavan helppolukuinen ja muutenkin kaikin puolin miellyttävä kokemus. Esimerkkitapaukset olivat hyviä. Välillä tuli naurettua ja välillä taas eksyi tippa linssiin. Tästä on hyvä jatkaa!

Alku: "'Perhosia vatsassa' on sanonta, joka tarkoittaa sitä ylävatsan alueella tuntuvaa kihelmöivää levottomuuden tunnetta, jonka olemme kaikki joskus kokeneet."

★ ★ ★ ★

Kirjahyllyt

2011-08-30T15:06:00.001+03:00

Kirjahyllyni ovat kerrankin yllättävän siistissä kunnossa, joten päätin esitellä vähän niitäkin. Pari hyllyä jätin kuvan ulkopuolelle, sillä niillä on pääasiassa sanakirjoja, sarjakuvia ja muuta sekalaista.

Ison kirjahyllyni kirjoja sisältävät hyllyt. Samainen hyllykokonaisuus sisältää myös elokuvat, television ja muun sen ympärillä pyörivän elektroniikan. Pyrin pitämään yllä aakkosjärjestystä ja kirjasarjat omassa lukujärjestyksessään. Nämä hyllyt ovat kantaneet kirjojani pisimpään ja alimmainen on siitä vähän kärsinytkin. Jos se joskus romahtaa, toivon sen tipahtavan suoraan alaspäin, sillä silloin telkkari säilyy ehjänä.

Kirjat jatkuvat kapeampaan hyllyyn, missä on onneksi vielä yksi hyllyväli täysin tyhjänä.

Harry Potterit kokosin taas pitkästä aikaa muista erilleen. Hylly on luin 10-vuotiaan huoneesta repäisty, mutta minkäs sille voi, rakastan Postimies Patea!

PS. Arvonta-aikaa on jäljellä vielä sunnuntaihin.

Yöpöytä

2011-08-26T22:09:00.000+03:00

Innostuin tänään siivoamaan ja syksyn tullen sisäinen huonekalujen kanssa riehujani nostaa päätään. Koska sohva ja kirjahylly ovat niin painavia, että niitä on ihan turha kuvitellakaan liikuttelevansa, päädyin ihan pieneen muutokseen makuualkovissani. Aluksi suunnitelmissani oli kääntää sänky kokonaan ympäriämpäri, mutta pelkkä yöpöydän nostaminen pystyasentoon teki jo mukavan muutoksen. Sen kunniaksi se tönöttää nyt täällä blogissakin.

Hanna Kirjainten virrassa -blogista kehotti kuvaamaan puolison yöpöydän satoa, mutta tämä säälittävä sinkku esittelee täällä nyt omansa! Luultavasti sunnuntaina on luvassa myös pientä kirjahyllyjen esittelyä.

12 000 syytä olla onnellinen on ikuisuusprojektini, johon välillä intoudun. Se on myös ainut kirja, jota luen tiukasti kynä kädessä. Alleviivailen lemppareitani ja teen omia lisäyksiä.

Saramagon Oikukasta kuolemaa olen lukenut jo hetken, kun välillä ei vain ole jaksanut kiinnostaa. Olen kuitenkin jo voiton puolella!

Tämän kesän piti viimeinkin olla se kesä, jona saan Sormusten herran luettua. Olen lukenut sitä viimeksi ennen juhannusta...

Englanninkielisistä Harry Pottereista on lukematta kirjat 1-4 ja tätä ykköstä lueskelen silloin tällöin, kun muut kesken olevan kirjat eivät jaksa kiinnostaa.

Benrikin This Book Will Change Your Life on kirja, joka lupaa muuttaa elämäsi, jos noudatat sen joka päivä vaihtuvia ohjeita vuoden verran. Ohjeet on jäänyt testaamatta oikeassa elämässä, mutta ne ovat ihania piristyksiä päivään.

Poikani Kevin on todennäköisimmin lukuvuorossa seuraavaksi. Olen jo kerran ennenkin lainannut sen, mutta silloin se piti palauttaa kirjastoon kauan ennen viimeiselle sivulle pääsyä. Nyt minusta on kuoriutunut niin ahkera lainojen uusija, että luulisin pääseväni loppuun asti.

Nainen, jonka nimi on Nathalie odottaa hyllyssä sitä, että jaksan kirjoittaa siitä tännekin, sitten se palaa takaisin kirjastoon.

Pystyssä oleva kirja on Sanna Karlströmin runokirja Päivänvalossa, joka on ollut lainassa jo pitkään, mutten ole vielä tullut tarttuneeksi siihen.

Parittelun jälkeinen selkeys

2011-08-26T11:04:00.000+03:00

Joni Pyysalo: Parittelun jälkeinen selkeys (WSOY 2003)

Joni Pyysalo on taistellut (no liekö nyt niin kovin suuri kamppailu ollut) tiensä lempirunoilijoihini. Ennestään hyllystäni löytyy Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet, jonka pelastin jostain alekorista muutama vuosi sitten. Nyt toisenkin Pyysalon kirjan lukeneena en millään jaksaisi odottaa, että pääsisin hänen esikoisensa, Jätän tämän pimeän kalustamatta, kimppuun. Minulle Pyysalon runot puhuvat arjesta. Ja pidän siitä.

Viimeistään siinä vaiheessa tajuaa pitelevänsä käsissään uutta lemppariaan, kun tekisi mieli kirjoittaa melkeinpä joka toinen runo ylös ja esitellä niitä sitten kaikille. Hillitsin itseni ja tarjolla on nyt vain kirjan nimikkoruno.

Kylpyhuone pesty ja kiiltää,
kukka sai isomman ruukun, minä
mustan salkun kirpputorilta.
Ikkunalaudalla sitruunamelissa ja basilika,
parittelun jälkeinen selkeys.
Miksi pelätä pahinta kun elämän voi vain elää,
nainen kirjoittaa kirjettä siskolleen,
minä varon käsiä kun teroitan puukon.
Matto kuivuu ranskalaisen parvekkeen kaltereilla,
joku auto tulee pihaan
eikä minulla ole aavistustakaan lopusta.

Olen huomannut kiinnittäväni nykyään entistä enemmän huomiota kansitaiteeseen ja muutenkin visuaaliseen ilmeeseen. Tämäkin kirja sai ihastelua osakseen. Ei niinkään tuo kansilehtien ulkoasu, vaan se, mitä sieltä alta löytyi! Muistutti minua vähän Petri Tammisen kirjasta Mitä onni on. Montakohan tällaista ihastusta on mennyt sivu suun, kun kirjastoissa aina suljetaan nämä mahdollisuudet muovituksessa.

★ ★ ★ ★

Mielestä haalistuneita

2011-08-25T13:58:00.000+03:00

Kuluneena kesänä luettuja kirjoja on kertynyt ihan mukava määrä, vaikka viime kesä menikin paremmin. Jotenkin tämä työttömyys vain moninkertaistaa yleisen laiskuuden ja olen hyvin surkeasti jaksanut päivitellä blogia. Itselleni on hyvin tavallista, että kirjan tapahtumat ja tunnelmat haalistuvat muistista hyvinkin nopeasti, joten nyt on luvassa muutaman kirjan yhteispostaus, ennen kuin ne kaikkoavat päästäni kokonaan!

Mikko Rimminen: Nenäpäivä (Teos 2010)
Halusin niin paljon rakastua tähän kirjaan. Aloitin lukemisen heti kirjaston viereisessä puistossa. Istahdin penkille keväiseen auringonpaisteeseen ja toivoin kokevani yhtä isoja tunteita kirjaa lukiessani, kuin mitä alkava kesä aiheutti joka päivä aina vain enemmän ja enemmän. Olihan tämä ihan hyvä, mutta mitä hurjemmaksi meno loppua kohden kävi, sitä vähemmän tykkäsin.
***

John Irving: Kaikki isäni hotellit (Tammi 2001)
Toinen koskaan lukemani Irving ja taisin jäädä koukkuun hänen tyyliinsä. Garpin maailmassa oli vaikea päästä alkuun, kun tässä taas viihdyin enemmän kirjan alun parissa. Perheen Wieniin muuton jälkeen tunnelmat vähän tipahtivat, mutta kyllä tämäkin piti otteessaan ihan loppuun asti.
***

Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina (Avain 2011)
Hämmentävä ja nopealukuinen kirja, jolla on älyttömän kaunis kansi. Vaikka nyt kuinka kieputtelisin tätä käsissäni, muuta ei tule mieleeni.
**

Runoarvonta

2011-08-24T13:00:00.001+03:00

Harvoin sitä tuntee olonsa yhtä tyhmäksi kuin tajutessaan, että on ostanut kirjahyllyynsä kirjan, joka sieltä jo löytyy. Joku saattaa muistaa, miten juuri vajaa kuukausi sitten iloitsin kirppislöydöistäni. Pettymys oli karvas, kun eräänä kauniina päivänä tein uusille löydöilleni tilaa kirjahyllyyni ja mitäs sieltä lattiatason hyllystä löytyikään...

Erityisen katkeran löydöstä tekee se, että siellä kirpputoripöydässä oli kaksi muutakin runokirjaa, mutta muistelin tämän olevan paras, joten tämän sitten ostin. Päässäni kiehuu, kun edes vilkaisenkin nyt tuota toista kirjaa, joten laitan sen eteenpäin.

Arvottavana on siis Hal Sirowitzin runokirja Isä sanoi ja viimeinen osallistumispäivä on syntymäpäiväni, 4. syyskuuta. Arvon voittajan kakunrääppeiden keskeltä maanantaina. Yhden arvan saat, kun olet lukijani (tai liityt nyt) ja jätät kommentin tähän postaukseen ja toisen arvan saat linkittämällä arvontani omaan blogiisi. Mainitsethan kommentissasi monellako arvalla olet mukana.

Arpaonnea kaikille! :)

Toisella kerralla koirasi ei enää haukkunut

2011-08-24T12:38:00.003+03:00

Mervi Antti-Poika: Toisella kerralla koirasi ei enää haukkunut (Rooms Oy 2002)

Luen runoja yleensä yksittäin, omina pikku maailmoinaan. Tämä saattoi olla ehkä ensimmäinen lukemani runokirja, joka on selkeästi yhteneväinen kokonaisuus. Tarina, jolla on alku ja loppu. Tarina pettämisestä, aviokriisistä ja uuden rakkauden löytämisestä.

Kirjaan sai tarttumaan sen erilainen ulkomuoto. Kirja on ehkä hieman tavallisesta poikkeavan korkea ja kun sen avaa, sivut ovat itse kansia joka puolelta reilun sentin verran pienempiä. Kirja on myös hyvin vahvasti visuaalinen elämys. Sivut ovat hieman erilaista materiaalia ja jokaisen sivun ulkoasu on erilainen.

Tämän lukemisesta on kulunut pari viikkoa ja jo nyt epäilen silloin antamaani kahta tähteä. Ei kai se nyt niin suuri pettymys ollut? Joistakin kohdista pidin oikein erityisen paljon. Joten uskaltaudun nyt lisäämään pienen plussan tuonne perään.

★ ★ +

"miten pitkä aika

ihmisen ikävää

täytyy tuntea?
kaivata

toisen ihon tuntua.
lämpöä,
huulien,

sormien hyväilyjä,

että päätyy etsimään sitä

Minkä kauan sitten kadotti?"

Creative Director / Photographer: Nuikki
AD / Graphic Design: Leena Mänttäri

Peippo vei

2011-08-23T15:14:00.002+03:00

Heli Laaksonen: Peippo vei (Otava 2011)

Ihana siskoni oli aikonut antaa minulle tuparilahjaksi Arto Lapin Oravan portaat, joka on ihan ykköslempparini, mutta kun sitä ei löytynyt, niin sain Heli Laaksosen uusimman, Peippo vei. Sen verran sanon, että on kyllä ihanan suloinen kokonaisuus.

Heli Laaksosen kirjoissa oman mielenkiintonsa tuo se, kun kirjan saa luettua ja se murre on jäänyt johonkin aivojen sopukkaan ja tulee päästäneeksi suustaan jotain ihan hölmöä, mikä ei sinne normaalisti kuulu. Joskus ihan hävettää, kuinka helposti omaksun muiden puhetyylejä ja murteita.

***

KYL MÄÄ SUNT TUNNEN

Ketä sun on käskeny
kisko kettupuvun päälles
ko olet nii sulone sisält?

Vetoketjus o seljäst jumis
etkä anna mun autta.
Leikkan sala reijän kylkke
ja kopeloitten käpäläl hiuka.

Mää tiäsin!

Siäl o silusilkkine siasaparo
ja ystävälline märkä kärsä.

Ei mikkä laki kiällä
petoeläint esittämäst
mut sit ei auta surra
kui ei kukka uskal
ilma susiturkki puhutel.

Viimevuotiset ystävämme

2011-08-23T14:20:00.002+03:00

Louisa M. Alcott: Viimevuotiset ystävämme (WSOY 1989)

Luin ensimmäisen osan, Pikku naisia, tammikuussa ja pidin siitä silloin melko paljon. Viimevuotiset ystävämme jatkaa tarinaa siitä, mihin Pikku naisia jäi. Edellisen kirjan luettuani jäin kaipaamaan elokuvasta (1994) tuttuja tapahtumia, mutta tässähän ne sitten tulivatkin. Jos päädyn lukemaan myös kaksi viimeistä osaa, Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat, edessäni ovat aivan uudet seikkailut.

Itselleni tärkeimmäksi kirjan juonikuvioista nousi Jon ja herra Bhaerin tarina, vaikka vaihteleva kertoja toikin välillä ihan kaivattua piristystä lukemiseen. Välillä oltiin myös Amyn seurassa Euroopassa, eikä muutakaan perhettä unohdettu. Tämä kirja kävi hieman kyllästyttävämmäksi kuin edellinen, sillä aika ajoin turhautti, kun mitään ei tuntunut tapahtuvan.

En ole aivan heti syöksymässä jatko-osien kimppuun, mutta takakannessa mainituista "kuolemattomista tyttökirjoista" F. H. Burnettin Salainen puutarha herätti kiinnostukseni.

Alku: "Jotta olisimme asioista selvillä ja voisimme suoraa päätä siirtyä Megin häihin, on ehkä paikallaan jutella ensin hiukan Marchin perheestä."

***

Makea blogi

2011-08-12T14:24:00.000+03:00

Sain Lauralta Makea blogi -tunnustuksen, kiitos siitä! Sen ideana on kertoa lempiväri, lempiruoka ja minne haluaisi matkustaa.

Lempivärini on ehdottomasti punainen. Sen näkee jo sisustuksestakin, kun mm. matto, nojatuoli ja olohuoneen pöytä ovat punaisia.

Lempiruokaani ovat erilaiset kanaruuat. Bravuurini keittiössä on yläasteen köksän kirjasta opittu mandariinibroileri ja sen seurana riisiä.

Haluaisin matkustaa eniten ehkä Lontooseen. Toisaalta The Wizarding World of Harry Potter Floridassa olisi myös aika unelmamatka!

Ei näissä koskaan oikein pysy perässä, että kuka tällaisen on jo saanut ja kuka ei, mutta annan tunnustuksen seuraaville makeille blogeille:

Oota, mä luen tän eka loppuun
Vaaleanpunainen nonparelli
Tupun tupa

Kirppistelyä

2011-07-31T21:23:00.001+03:00

Pääsin tänään taas pitkästä aikaa äidin kanssa tekemään pientä kirpputorikierrosta ja täytyy kyllä sanoa, että ihana päivä ja ihania löytöjä! Vaikka kiersimmekin vain kaksi kirppistä, rahaa kului yli 20 euroa ja kirjahylly pursuaa taas kerran yli.

Pidän kovin Hal Sirowitzin runoista ja eräässä pöydässä oli Terapeutti sanoi, Isä sanoi ja Äiti sanoi. Olen muistaakseni lukenut ne kaikki, mutten kyennyt muistamaan mistä tykkäsin eniten. Toivottavasti osasin valita kivoimman! 3€.

Jayne Anne Phillipsistä en ole ennen kuullutkaan, mutta Äidin ajan esittelyteksti kiinnosti ja 2,5€ ei tuntunut liian pahalta. Jostein Gaarderilta olen lukenut Enkelimysteerion ja Appelsiinitytön ja pidin molemmista paljon, joten 90 senttiä Pasianssimysteeriosta ei tuntunut liialta.

I Made Some Brownies and they were pretty good oli vain euron, enkä yhtään tiedä mistä siinä on kyse ja se näyttää olevan kolmas osa jotain kokoelmaa, mutta sillä ei ole mitään väliä!

Ostin myös muuta sälää, eli korvikset, pelikortit ja Mestarikokkien Ruokaohjekerhon reseptikortteja kokonaisen laatikon. Olen erityisen innoissani tuosta reseptilaatikosta, sillä äidillä oli joskus sellainen. Ihania nostalgiatuulia!

Prinsessan kirjeet

2011-07-18T13:01:00.001+03:00

Anonyymi: Prinsessan kirjeet (Teos 2010)

"Käsillä oleva tekstivalikoima sisältää kolmekymmentä kirjettä, jotka löydettiin Helsingin keskustassa sijaitsevasta Vanhankirkon puistosta heinäkuussa 2010. Tekijän henkilöllisyyttä ei tunneta. Kirjeistä puuttuvat päiväykset eikä lähettäjän tai vastaanottajan nimeä tai osoitetta ole merkitty kuoriin. Kokoelma on nimetty allekirjoittajan useimmiten käyttämän nimimerkin "Prinsessa" mukaan. Monessa yhteydessä kertoja viittaa siihen, että kaikki kolmekymmentä kirjettä on kirjoitettu yhden yön kuluessa, auringon laskun ja nousun välisenä aikana. Kirjeet on järjestetty tämän oletuksen perusteella." Toimittajan esipuhe.

Lainasin Prinsessan kirjeet täysin kannen ja toimittajan esipuheen perusteella, en ollut kuullut siitä koskaan ennen. Kirjaa aloitellessani kirjeet tuntuivat jollain tavalla liioitelluilta, ylitseampuvilta, ehkä hieman tekotaiteellisiltakin. Toisaalta mistä minä tiedän, millaisia rakkauskirjeiden "kuuluisi" olla, kun en ole sellaisia koskaan ennen lukenut.

Kun Prinsessa mainitsi lähtönsä Kiinaan seuraavana aamuna ensimmäistä kertaa, minut valtasi tuttuuden tunne. Eikä aikaakaan kun tajusin, että tässähän on Victoria ja Daniel, naapurista. Googletin uutisartikkelin, jonka muistin joskus lukeneeni. Sen missä Victorian kirjoittamista kirjeistä kerrottiin. Lopuksi googletin vielä itse kirjankin. Tämän tiedon jälkeen en osannut ajatella enää muuta. Victoria ja Daniel kummittelivat jokaisen lauseen takana. Näin jokaisen sanan ja tapahtuman heitä ajatellen. Kirja olisi varmasti ollut erilainen kokemus, jos en olisi tajunnut tätä yhteyttä ollenkaan. En osaa sanoa, että huonompi vai parempi kokemus. Erilainen.

Pidin niistä kirjeistä enemmän, missä Prinsessalla oli oikeasti jotain konkreettista kirjoitettavaa. Kirjeet joissa hän haaveili prinssistään ja muut sanahelinät menivät vähän toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos. Välillä kirjeistä tuli uskomattoman yksinäinen olo:

"Kerran eräs 100-vuotias rouva, jolla oli iloiset silmät, halusi kannustaa minua kihlautumaan sydämeni valitun kanssa. Se oli huvittavaa, vanhempani kohottelivat kulmiaan. Nainen jatkoi ja supatti ummet ja lammet rakkauden saloista. Ainoastaan rakastamansa miehen ja tämän kanssa elämänsä vuodet hän muistaa ja vie hautaan. Kaiken muun unohtaa. Työt ja muutot ja suuri mullistus, omaisuuden kartutus tai menetys, lottovoitto, perintö tai vararikko, kaikki muuttuu yhdentekeväksi ja häipyy muistista. Yö rakastajan sylissä on elämän suurin lahja. Äiti piti isää kädestä ja nyökkäili."

Nyt vasta uudemman kerran toimittajan esipuheen luettuani tajusin, että minähän juuri kävin toimittajan mainitsemassa Vanhankirkon puistossa Helsingin matkallani. Jännittävä sattuma, että hotellimme sattui olemaan melkein puiston vieressä!

Alku: "Rakkain, kun luet tämän kirjeen olen poissa."

**½

INSPISvalokuva #50: Pilvet

2011-07-18T00:28:00.003+03:00

"Taivaalla on lähes aina kuvattavaa ja pilvistä on mukava etsiä erikoisia kuvioita ja muodostelmia. Kuvaa pilvet sellaisenaan tai jonkin elementin kanssa."

Vaarallinen juhannus

2011-07-08T13:07:00.001+03:00

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus (WSOY 2008)

Muumiperhe viettää tavallista keskikesän päivää, kun lähellä sijaitseva vuori alkaa syöstä tulta ja nokea. Maa rakoilee ja hyökyaalto pyyhkäisee Muumilaaksoon hukuttaen kaiken pimeään. Perhe hakee suojaa Muumitalosta, mutta yhä nouseva vedenpinta pakottaa Muumit lopulta hylkäämään veden valtaan joutuneen talonsa ja siirtymään Muumitalon ohi purjehtivaan hylättyyn teatteriin.

Muumipeikko ja Niiskuneiti joutuvat erilleen muusta perheestä ja tutustuvat Vilijaanaan, joka odottaa turhaan enoaan ja hänen rouvaansa juhannusjuhliinsa ja Nuuskamuikkunen aiheuttaa hämminkiä puistossa. Tarinassa mukana ovat mm. myös pikku Myy, teatterin siivooja Emma, primadonnan urasta haaveileva Miska ja poliisimestari.

Miten käy Muumiperheen heidän asuessaan teatterissa, millaista tuhoa saavat Nuuskamuikkunen ja pikku Myy aikaiseksi puistossa ja miten he selviävät sen seurauksista ja miten Muumipeikko ja Niiskuneiti löytävät takaisin teatterille?

Pidän paljon kirjan alusta, leppoisasta Muumien arjesta. Huomasin kirjan aikana myös sen, että erityisesti Muumikirjoissa itseäni viehättää hahmojen dialogi. Joltain voi aina odottaa jotain nokkelaa sanottavaa. Miska on yksi lempihahmoistani. Vaikka olenkin kaukana hänestä, hänen surulliset ajatuksensa tuntuvat välillä hyvinkin tutuilta.

Vaarallinen juhannus nappasi ensimmäisellä lukukerralla paljon tehokkaammin mukaansa, mutta kai siinä on kyse tuntemattomien seikkailujen viehätyksestä, vaikkei tarina nytkään aivan tuoreessa muistissa ollut. Tarkoituksenani oli lukea tämä juhannusviikonlopun aikana, mutta lopulta luin vain murto-osan aaton aikana ja loput jäivät tälle viikolle. En viitsinyt ottaa tätä matkalleni Helsinkiin mukaan, sillä eihän tällainen pieni tarina riittäisi neljälle päivälle.

Vilijaanasta sen verran, että kerran olin lähellä varastaa hänen nimensä internet käyttöön, mutta ei kulunut kauaakaan, kun törmäsin jossain jo johonkuhun joka ehti ensin. Joten se sitten siitä. Se olisi ollut niin sopiva, Jaana kun olen.

Olen lukenut tämän vuoden puolella myös toisen Janssonin, josta on valitettavasti jäänyt bloggaamatta. Kyseessä oli Näkymätön lapsi, jonka sain lainaan ihanalta ystävältäni. Näkymätön lapsi oli hieman erilainen lukukokemus, koska se koostuu erillisistä tarinoista. Mielenkiintoisimpia niistä oli Muumipapan retki hattivattien mukana ("Hattivattien salaisuus") sekä tarina nimeltä "Hemuli joka rakasti hiljaisuutta".

Alku: "Muumipeikon äiti istui portailla auringonpaisteessa ja laittoi kaarnalaivaan köysistöä."

****

Tumman veden päällä

2011-06-27T11:00:00.002+03:00

Peter Franzén: Tumman veden päällä (Tammi 2010)

Tumman veden päällä on lapsen silmin kerrottu tarina kasvamisesta, arjesta ja perheväkivallasta. Isän alkoholinkäyttö ja viinapäissään äidin runtelu repii nuoren Peten ja hänen pikkusiskonsa Suvin perhettä. Useammin kuin kerran lapset lähtevät keskellä yötä äitinsä kanssa mummolaan, kun isä on taas ottanut liikaa.

Parasta kirjassa oli ehdottomasti pienen Peten kerronta. Välillä keskityttiin asioihin, jotka aikuinen ohittaisi olankohautuksella, mutta jotka Petelle oli hyvin tärkeitä. Hassua miten paljon nautin lapsen näkökulmasta, kun kuitenkin inhosin Brunon naiivia ajattelua Poika raidallisessa pyjamassa -kirjassa.

Ei ollenkaan huono kirja, vaikka jännityksellä sitä aloitinkin. Minkä sitä ennakkoluuloilleen voi, mutta en mielellään tartu esikoiskirjaan, jonka kirjoittaja on tullut tutuksi jostain muusta kuin kirjallisista lahjoistaan. Mutta jes Franzén, tätä luki oikein mielellään!

Alku: "Avaan silmäni ja tuijotan kattoon"

***

Bloglovin

2011-06-08T00:10:00.001+03:00

Otin vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja tutustuin Blogloviniin, eikä se nyt niin vaikeaa olekaan. Selkeän oloinen paikka! :)

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Lukunurkkaus & Kesäprojekti '11

2011-06-04T14:00:00.001+03:00

90 prosenttia lukemisestani tapahtuu omassa rakkaassa sängyssäni. Vaikka ostinkin omaan kotiin muuttaessani ihanan sohvan, on lukeminen yhä luontevinta sängyssä peiton alle käpristyneenä. Ja kaikki kirjaston kirjat ovat aivan vieressä yöpöydän hyllyssä! Harmiksen eilen illalla jäi lukematta, koska makuualkovini ainut valo, tuon ihanan lukuvaloni lamppu paloi ja kaapissa oli vain liian isoja lamppuja jäljellä.

Eilen aloitin varovaisesti Kesäprojekti '11 nimellä kulkevan koitokseni. Viime kesänä kesäprojektiini kuului leipominen, mutta tänä vuonna vuorossa on kirjaprojekti.

Taru sormusten herrasta elokuvat veivät sydämeni 3. tammikuuta 2004. Jossain vaiheessa päätin lukea myös kirjat, mutten päässyt koskaan Kahden tornin alkuvaiheita pidemmälle. 2005 kesällä ostin viimeisillä rippilahjarahoillani yhteisniteen, joka on siitä asti odottanut melko koskemattomana hyllyssäni. Tällä kertaa en aio luovuttaa.

Luettuja blogiin siirtymistä odottavia kirjoja ovat tällä hetkellä Tove Janssonin Näkymätön lapsi, Mikko Rimmisen Nenäpäivä ja Peter Franzénin Tumman veden päällä. Toivottavasti saan luettua jotain myös Tarun rinnalla, sillä muuten on tulossa aika hiljainen blogikesä.

Garpin maailma

2011-06-02T22:40:00.001+03:00

John Irving: Garpin maailma (Tammi 1987)

John Irvingin Garpin maailma kertoo T. S. Garpista, josta on moneksi. Pääasiassa tämä mies on kuitenkin isä ja kirjailija. Tarina alkaa Garpin äidistä Jenny Fieldsistä, seksuaalisesti epäilyttävästä sairaanhoitajasta, joka päättää hankkia lapsen, vaikkei ruumiin himoista välitäkään. Kirja seuraa Garpin elämää ja ympärille kasaantuu kirjava joukko muitakin hahmoja.

Garpin maailmassa asiat sanotaan suoraan ja mikään ei oikein tunnu mahdottomalta ajatukselta. Juonenkäänteet ja hahmot ovat huvittavia ja juuri kun kuvittelit, ettei tämän hullummaksi voi tapahtumat enää mennä, tapahtuu jotain vieläkin uskomattomampaa.

Sarjassamme Laura suosittelee (ei hitto, taas!) ei taaskaan sattunut pettymystä. Aluksi en oikein syttynyt Garpille niin kuin olin toivonut, mutta kuukauden viivyttelyn ja jahkailun jälkeen pääsin innolla vauhtiin ja viimeisissä luvuissa kirjaa ei voinut enää laskea käsistään. Kiinnyin Garpiin ja hänen perheeseensä ja jännitin taas aivan viimeisille sivuille, että miten kaikkien käy. Kaikille halusi vain pelkkää hyvää.

Garpin maailma on ensimmäinen John Irvingiltä lukemani kirja ja se jätti kyllä ehdottomasti mielenkiinnon miehen kirjoja kohtaan. Mikä Irvingin romaani voisi olla hyvää jatkoa Garpille? Entä mahtaako kirjasta tehty elokuva olla katsomisen arvoinen, vai pilaako se vain lukuelämyksen?

Alku: "Garpin äiti, Jenny Fields, pidätettiin Bostonissa vuonna 1942, koska hän oli puukottanut muuatta miestä eräässä elokuvateatterissa."

***½

Vettä elefanteille

2011-05-28T13:37:00.001+03:00

Sara Gruen: Vettä elefanteille (Bazar 2009)

"Yhdeksänkymmenvuotias Jacob Jankowski inhoaa omaa raihnaisuuttaan ja elämäänsä vanhainkodissa. Päivät kuluvat samanlaisina, kunnes lähistölle saapuu kiertävä sirkus. Muistot valtaavat elävinä Jacobin mielen.

Jacob on 23-vuotias eläinlääketieteen opiskelija, kun hänen vanhempansa kuolevat auto-onnettomuudessa. 1930-luvun Yhdysvalloissa on suuri lama, ja Jacobin täytyy itse alkaa tienata elantonsa. Sattumalta hän päätyy junaan, joka kuuluu kiertävälle sirkusseurueelle. Tästä alkaa Jacobin uusi elämä, johon kuuluu loistetta ja tuskaa, rakkautta ja intohimoa. Sirkus on lumoava, mutta sisäisen hierarkiansa vuoksi myös armoton paikka, johon ei ole helppo sopeutua. Pikkuhiljaa Jacob kuitenkin kotiutuu. Hän tutustuu sirkuksen kauniiseen tähtiesiintyjään Marlenaan ja tämän aviomieheen, äkkipikaiseen eläintenkesyttäjään Augustiin. Kun Jacob alkaa avustaa pariskuntaa oikukkaan Rosie-norsun kouluttamisessa, kolmikon välille muodostuu mutkikas tunteiden verkko." Lähde.

Kirjan kutkuttavat yksityiskohdat ovat ehtineet jo karata mielestäni, sillä sen lukemisesta on jo kuukausi ja olen ehtinyt siinä ajassa näkemään elokuvankin jo kaksi kertaa, joten kirja ja elokuva ovat iloisessa sekamelskassa päänupissani. Mutta koitetaanpa nyt jotain saada aikaiseksi!

Tilasin tämän Bookplussan joulualesta johonkin aivan naurettavaan hintaan, koska olen vain niin tottunut luottamaan Lauran suosituksiin. Jostain syystä kuitenkin vain viivyttelin ja viivyttelin sen lukemista, kunnes lopulta elokuva tuli teattereihin. Päätettiin eräänä sunnuntaina ystävän kanssa, että mennään katsomaan se keskiviikkona. Alkoi epätoivoinen muutaman päivän luku-urakka, mitä töiltänsä nyt iltaisin ehti ja viimeiset sivut kääntelin vain muutamaa tuntia ennen elokuvan alkamista.

Vettä elefanteille oli kirjana ihastuttava ja vain vähän jäi puuttumaan täydellisyyttä osoittavasta viidestä tähdestä. Nykyisyydessä ja menneisyydessä pomppiva kerrontakaan ei häirinnyt, kuten sillä joissain kirjoissa on tapana häiritä. Itse asiassa vähän harmitti, ettei sitä oltu tuotu elokuvaankin, vaikka toisaalta ymmärrän senkin, että se katkonaisuus ei välttämättä sopisi niin hyvin valkokankaalle.

Moni muukin asia oli elokuvassa toisin ja niitä hieman hämmästelin, mutta kokonaisuus oli lopulta ihana. En ole ennen lukenut kirjaa ja siitä välittömästi siirtynyt katsomaan kirjasta tehtyä elokuvaa. Kokemus oli uskomaton. Olin yhä täysin siinä sirkusmaailmassa ja kun elokuvassa päästiin ensimmäistä kertaa laittamaan telttoja pystyyn, se tunne oli aivan upea. Aivan kuin olisin tullut kotiin.

Pitäydyn tuossa kuukausi sitten kirjalle antamassani neljässä tähdessä, mutta koko Vettä elefanteille -kokemukselle annan täydet viisi tähteä. Upeaa ♥

Alku: "Grillin punavalkoisen katoksen alle oli jäänyt vain kolme henkeä: Grady, minä ja kokki."

****

INSPIROIDU #160: Lippusiima

2011-05-23T20:29:00.001+03:00

"Nyt päästään leikkimään lippusiimojen kanssa! Lippusiiman voi rakentaa muutenkin kuin perinteisistä viireistä. Käytä sydämiä, palloja, kirjaimia tai vaikka pieniä valokuvia! Viritä työhön itsesi näköinen lippusiima."

Klikkaamalla isommaksi!

Voi apua, olin skräpännyt viimeksi lokakuussa! Välineet on jo pitkään tehnyt mieli kaivaa esiin, mutta valokuvia on niin huonosti, ettei oikein ole inspannut. Ehkä voisin taas pitkästä aikaa yrittää tilata kuvia, mutta mokkula ei aina oikein tee yhteistyötä tässä asiassa.

Viikon Inspiroidu haaste oli kuitenkin niin houkutteleva, että oli aivan pakko osallistua. Olen jo pitkään halunnut kokeilla lippusiimaa, joten tässä oiva tilaisuus. Olisin halunnut käyttää kangasta viireissä, mutta siitä ei saanut yhtä visuaalisesti vaikuttavaa kuin kuviopaperista. Taistelin myös pitkään itseni kanssa viirien koosta ja päädyin lopulta eri kokoihin ja sekalaisiin kuvioihin.

Molemmat käyttämäni kirjaimet olivat ensimmäistä kertaa käytössä. Kippis-kirjaimet olivat ihan ok, selkeän yksiväriset, mutta silti pientä eri kuviota. Pikkukirjaimiin rakastuin aivan täysin ja tykkäsin laittaa ne yläreunastaan samaan tasoon. Raaputtelin myös pitkästä aikaa parit siirtokuvat ja se on kyllä niin terapeuttista puuhaa!

Kuva ja rusetti eivät ole vielä kiinni, koska olen näemmä hukannut valokuvien kiinnitykseen käyttämäni kaksipuolisen teippirullan jonnekin. Syytän kahta muuttoa ja valtavaa tavaramäärää, jonka heitin muuttojen yhteydessä roskiin.

Keksin vihdoinkin itselleni tilavan paikan skräpätä. Käänsin vuodesohvani auki ja levitin pari torkkupeittoa sohvan suojaksi ja yhäkkiä olikin älytön määrä tilaa touhuta. Omassa sängssä skräppääminen on siitä ikävää, että sitten sieltä lakanoiden välistä löytyy paperisilppua vielä viikonkin päästä.

INSPISvalokuva #42: Ääni

2011-05-17T19:33:00.001+03:00

"Kuvaa jotakin mitä kuulet ympärilläsi. Tallenna kuvaan luonnon ääniä, liikennemelua, laulua tai lepatusta. Vangitse tunnelma valokuvaan."

Pitkästä aikaa mukana Inspiksen kuvahaasteessa! Ulkona alkoi ropistella vettä ja mikä sen ihanampaa kuin pieni ripsaus ikkunassa ja ikkunalaudalla.

Nalle Puh rakentaa talon

2011-05-06T16:17:00.001+03:00

A. A. Milne: Nalle Puh rakentaa talon (WSOY 1971)

Milnen Nalle Puh rakentaa talon koostuu aika irrallisista luvuista, jotka voi hyvinkin lukea yksittäisinä suupaloina. Nalle Puh ja Nasu päättävät rakentaa I-haalle talon metsästä löytyneistä kepeistä, Tiikeri ilmestyy ensimmäistä kertaa Puhin oven taakse ja etsii lempiruokaansa, kaikki etsivät Kanin ystävää Pientä, Tiikeri ja Ru päätyvät puuhun ja Puh luulee heitä Jagulaareiksi, Kanilla on tarve tuntea olonsa tärkeäksi ja Risto Reipas katoaa jonnekin aina aamupäivisin, Puh keksii uuden leikin nimeltä Puhpalikka, Kani ja muut yrittävät eksyttää Tiikerin sumuun, Pöllön koti romahtaa myrskyssä ja sitten hän etsii uutta pesää ja lopulta Risto Reipas ja Nalle Puh tekevät Ei Mitään.

Luin Nalle Puhin joulukuussa, kun eksyin lähikirjastossani puolivahingossa lasten hyllylle. Lukukokemus oli yllättävä, sillä aiemmat Nalle Puh elämykset ovat olleet pari yksittäistä tarinaa. Nyt olen jo täysin unohtanut tuon kirjan tapahtumat (paitsi kummallisen kerrontatavan), joten nyt en voi liiemmin vertailla näitä kahta kirjaa. Tässä talonrakennuksessa tykkäsin kyllä enemmän juurikin tästä tavallisemmasta kerrontatavasta. Nalle Puhissa kun kertojana toimii selkeämmin se mies, joka kertoo tarinoita Risto Reippaalle.

Minut hurmasi Nalle Puhin ja Nasun ystävyys, I-haan pessimistisyys ja kirjan kuvitus. Kirjan loppu oli myös mukava. Ihana huomata, että elokuvasta itselleni tutuksi tullut Ei Minkään tekeminen on ihan sieltä kirjasta peräisin, eikä leffapomojen mielikuvituksen tuotetta.

Alku: "Eräänä päivänä, kun Nalle Puhilla ei ollut muuta tekemistä, hän tuumi, että voisi tehdä jotain, ja niinpä hän lähti Nasun luokse katsomaan, mitä Nasu teki."

****

Laululento

2011-04-30T11:03:00.003+03:00

Arto Lappi: Laululento (Sammakko 2011)

"Naaras huhuilee laaksossa.
Uros räpistää korkeimman latvaan,
aloittaa laululennon.
Ei se osaa olla viisas, hiljaa."

"Laululento on mitallisen runon taitajan ja erämaapolkujen kulkijan kuudes runokokoelma. Tamperelaisen Arto Lapin (s. 1966) tuttuun runokuvastoon kuuluvat itämaissävytteiset luonto- ja rakkausrunot saavat tässä kokoelmassa seurakseen tekijän antikvariaattitaustaan nojaavan osion." Takakansi.

Ehdin odottamaan lempirunoilijani uutuutta aivan liian pitkään. Tein heti varauksen, kun tajusin sen ilmestyneen verkkokirjastoon. Kirjan julkaisupäivästä ehti kuitenkin vierähtää tuskastuttavan pitkä aika siihen, kun kirjastosta viimein tuli sähköpostia, että kirja on noudettavissa.

Oravan portaat pitää sijansa ykköslempparinani. Laululennostakin löytyi kyllä runsaasti ihanuuksia, mitkä haluaisin kaikki kirjoittaa tähänkin.

"Kevään ensimmäiset,
miniatyyrejä, alkuun
on mentävä kontalleen
luodakseen silmät kukkivaan ketoon."

***

#28

2011-04-28T16:52:00.001+03:00

Day 28 – Favourite title

Keräsin muutamia kauneuksia kolmen ja puolen vuoden aikana lukemistani kirjoista.

Juuli Niemi: Yömatkat
Juuli Niemi: Pitkästä ilosta
Juuli Niemi: Tule hyvä
Arto Lappi: Ei perhonen siivistään tiedä
Kerttu Aitola: Lontoonrakeita
Kari Saviniemi: Sandariini
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys
Pablo Neruda: Kysymysten kirja
Joni Pyysalo: Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet
Mila Teräs: Sininen huone
Antonio Skármeta: Nerudan postinkantaja
Tove Jansson: Taikatalvi
Leena Krohn: Mitä puut tekevät elokuussa
Erlend Loe: Muleum

#27

2011-04-28T16:44:00.001+03:00

Day 27 – The most surprising plot twist or ending

Spoileri, obviously!

Terävimmin mieleeni on jäänyt Stephenie Meyerin Breaking Dawnin juonikäänteet. Isoin WHAT THE HELL -reaktio tuli kirjan puolivälin tienoilla kun Renesmee syntyi ja Jacob imprinttasi (melkein muistan nämä suomenkieliset sanat) vastasyntyneeseen.

Ja eipä tuo Kalkaros tappaa Dumbledoren -kuviokaan tullut ihan itsestäänselvyytenä. Tai Kalkaroksen kuolema, nyyh.

#24, #25 & #26

2011-04-26T17:01:00.002+03:00

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read

Tähän en osaa vastata yhtään mitään, en nimittäin osaa sanoa, mitkä kirjat ovat löytäneet tiensä ihmisten käsiin ja mitkä eivät. Ja itse luen aika lailla valtavirtaa.

Day 25 – A character who you can relate to the most

Löysin juuri Livejournalistani oivat lainaukset tähän kohtaan:

"Luen tuota [Curtis Sittenfeldin] Preppiä, mutta siinä on niin hiton pitkät luvut, että se on niin tuskaa! Samaistun kyllä siihen tyttöön ihan naurettavan paljon."

"Mä luin just sen Prep kirjan, jossa se tyttö lähtee sisäoppilaitokseen ja se on just tämmöinen stressaaja! Siis se miettii kaikki tilanteet tosi tarkkaan ihan turhia juttuja, jotka on varmaan pelkästään sen pään sisällä. Helpottavaa tietää, että on muitakin tällaisia ylimiettijöitä."

Day 26 – A book that changed your opinion about something

Marjane Satrapin Persepolis muutti käsitykseni sarjakuvista.

#23

2011-04-23T13:26:00.002+03:00

Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven't

Taru sormusten herrasta yhteisnide on löytynyt hyllystäni jo vuodesta 2005 lähtien, joten kirjaston palveluja en ainakaan voi syyttää siitä, että se on yhä edelleen lukematta.

Rakastuin elokuviin nähtyäni Kunikaan paluun elokuvateatterissa ja itkettyäni koko leffan lopun. Ensimmäisen ja toisen elokuvan olin jo katsonut kotona veljen kanssa, mutta vasta kolmas säväytti oikein kunnolla. Ehkä Aragornin takia (Viggo ♥). Luin ensimmäisen kirjan suurella vaivalla läpi ja luovutin lopulta toisen kirjan alussa.

Viimeisillä rippilahjarahoillani ostin kirjan Suomalaisesta kirjakaupasta. Kirppiksiltä löydettynä hyllystä löytyy myös Hobitti ja Silmarillion. Koskemattomina. Joka kesä sanon itselleni, että tämä on se kesä.

Nyt uskon, että TÄMÄ ON SE KESÄ.

#22

2011-04-22T16:20:00.003+03:00

Day 22 – Favourite book you own

Ehdottomasti tärkeimmät kirjani. Varsinkin ensimmäiset kolme, kun ne on tuolla vanhalla otsikkotyylillä ♥ Mua ärsytti, kun se piti mennä vaihtamaan kesken kaiken!

#21

2011-04-21T20:43:00.004+03:00

Day 21 – Favourite book from your childhood

Äiti joutui lukemaan Nappisopan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Osasin sen niin hyvin ulkoa, että tajusin heti, kun äiti yritti päästä vähällä ja hyppiä jonkun kohdan yli.

Omat lapseni tulen kasvattamaan sellaisessa kurissa ja nuhteessa, että kirjaa ei kuulu lukea kynän kanssa...

#20

2011-04-20T17:42:00.002+03:00

Day 20 – Favourite romance book

Tänään mennään siitä missä aita on matalin. Parhaiten olen viihtynyt Bellan ja Edwardin parissa, eli Stephenie Meyerin Houkutus. Ja juurikin tuo ensimmäinen ja varsinkin silloin joskus ensimmäisellä lukukerralla ♥

#19

2011-04-19T18:32:00.002+03:00

Day 19 – Favourite book turned into a movie

Hämmentävä tehtävänanto. Paras kirja, josta on olemassa myös elokuva? Paras kirja JA siitä tehty elokuva? Eiku HÄH?

No mielestäni paras kirjaan perustuva elokuva on ehdottomasti Taru sormusten herrasta, vaikka kirjoista olenkin lukenut vain ensimmäisen. Parhaat kirjat, josta on tehty myös elokuva, on ehdottomasti Potterit, Aikamatkustajan vaimo ja Kertomus sokeudesta. Aikamatkustajan vaimo -leffa oli pieni pettymys ja Kertomus sokeudesta oli ihan OK, vaikka leffassa ei mitenkään voida päästä samaan kuin kirjassa. Ja Potterien taso vähän vaihtelee. Liekehtivä pikari on inhokkini.

Kuukausi on kulunut todella nopeasti, huomenna on jo 20. päivä!

#18

2011-04-18T17:44:00.003+03:00

Day 18 – A book that disappointed you

Hetkellisesti kuvittelin tämän olevan vaikea päivä, mutta hui hai! Lähinnä runsaudenpulasta tässä kärsitään. Klassikkopettymysten (Sieppari ruispellossa, Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Humiseva harju) lisäksi olen pettynyt yleisesti ottaen Cecelia Ahernin kirjoihin, joiden suhteen odotukseni olivat hyvin korkealla. Ja lopulta ne olivatkin täynnä kliseemöykkyjä ja kamalia vertauskuvia.

Jenny Downhamin Ennen kuin kuolen -kirjaa kehuttiin myös paljon ja juoni vaikuttikin mielenkiintoiselta, mutta se oli liian nuortenkirja, eikä oikein sytyttänyt. Siri Hustvedtin Lumouksen lukemista odotin innolla, mutta ennakko-odotukset kokivat mahalaskun. Odotin ehkä vain kuumia kesäpäiviä ja romantiikkaa vastapäätä asuvan taiteilijan kanssa ja sainkin järkyttävän läjän täysin turhia henkilöhahmoja ja ahdistavaksi venyvää jännitystä.

Viimeisenä mainintana vielä Sinikka Lehtisen Kohtalona Seilin saari, jonka luin puhtaasti Jenni Vartiaisen inspiroimana.

#17

2011-04-17T10:37:00.002+03:00

Day 17 – Favourite quote from your favourite book

"Niin kuin lanka
läpäisee kynttilän

hymysi tuntuu
varpaissa asti

ja sytyn minne
tahansa kosketat."

Arto Lappi: Oravan portaat (Sammakko 2004)

#16

2011-04-16T10:00:00.002+03:00

Day 16 – Favourite female character

Jostain syystä inhottavia naishahmoja löytyisi paljon enemmän (esimerkiksi David Eddingsin luoma prinsessa Ce'Nedra ja Erlend Loen Naisen talloman nainen), mutta valitettavasti tätä vaihtoehtoa ei ole haasteessa tarjolla.

En ole kovin voimakkaasti samaistunut tai muuten mieltynyt mihinkään naishahmoon. Kirjahyllyäni silmäillessäni mieleeni tuli kuitenkin kaksi naista, Charlotte Brontën Jane Eyre ja Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakorusta Griet.

Raja

2011-04-15T21:36:00.001+03:00

Riikka Pulkkinen: Raja (Gummerus 2006)

Anja on luvannut Alzherimeria sairastavalle miehellensä, että hän tappaa miehen sitten, kun tämä ei muista enää mitään. Mies on hoitokodissa, missä Anja käy häntä katsomassa. Anja kantaa lupaustaan raskaana taakkana ja miettii vaihtoehtojaan. Toisaalla 16-vuotias lukiolainen Mari rakastuu äidinkielenopettajaansa Julianiin ja heidän salasuhteensa vaikuttaa moneen. Kykeneekö Anja toteuttamaan lupauksensa ja miten käy oppilaan ja opettajan sopimattoman rakkauden? Kertojina vuorottelevat Anja, Mari, Julian ja Julianin 6-vuotias tytär Anni.

Pidin enemmän Pulkkisen uudesta kirjasta (Totta), minkä kerronta tuntui jollain tapaa raikkaammalta. Rajassa oli jotain liikaa. En tiedä, ehkä Marin viiltely ja alituinen opettajan kanssa paneskelu sekä koko eutanasiatouhu oli jollain tapaa aivan liikaa varsinkin samaan kirjaan ympättynä. Seurasin kuitenkin taas juonen kulkua innokkaanna loppuun asti.

Alku: "Sinä päivänä, jona Anja Aropalo oli päättänyt kuolla, ilma oli makeaa ja tiheää kuin sokeriseitti."

***

#15

2011-04-15T20:11:00.002+03:00

Day 15 – Favourite male character

Tärkeimmäksi mieshahmoksi on noussut ylivoimaisesti Harry Pottereiden Severus Snape (Kalkaros). Hän hurmasi minut viimeisissä kirjoissa ja en usko, että häneen paikkaansa on kukaan aivan heti viemässä.

Toinen mieleen jäänyt herrasmies on Sam Anu Jaantilan Sannan jenkkivuodesta. Kirjassa Sanna lähtee vaihtoon Jenkkeihin ja tutustuu siellä meksikolaistaustaiseen Samiin ja johon lopulta rakastuu. Sam on vaan niiiiin ihana ♥

#14

2011-04-14T19:25:00.002+03:00

Day 14 – Favourite book of your favourite writer

Pottereiden parhausjärjestystä olen jo puinut aiemmin tässä haasteessa, joten jätän sen välistä. Tove Janssonilta olen nauttinut ehkä eniten Muumipappa ja meri sekä Muumipapan urotyöt -kirjoista. Mikä on aika kummallista, koska mielestäni Muumipappa on molemmissa raivostuttavan itsekeskeinen ja ärsyttävä.

Charlotte Brontëlta olen lukenut vain Kotiopettajattaren romaanin ja Professorin ja niistä ehdottomasti ensimmäinen on suosikkini. Professoria mitenkään väheksymättä.

Arto Lapin runokirjoista eniten on viehättänyt ensimmäisenä lukemani Oravan portaat. Luontoa ja rakkautta, tämän kirjan haluaisin omaan hyllyyni ♥

#12 & #13

2011-04-13T19:10:00.004+03:00

Day 12 – A book you used to love but don’t anymore

Vaikka kuinka pyörittelen tätä päässäni, en keksi mitään. Jollain tapaa tuo ajatus tuntuu tutulta, aivan kuin olisin joskus pettynyt johonkin toisella kerralla, mutta ehkä se olikin joku elokuva? Jääköön tämä mysteeriksi.

Day 13 – Your favourite writer

J. K. Rowling, Tove Jansson, Arto Lappi ja Charlotte Brontë.

Olen tänään harvasanainen.

#11

2011-04-11T18:58:00.002+03:00

Day 11 – A book you hated

Vihattuja kirjoja ei paljon listoiltani löydy, sillä jos kirja ei ensimmäisillä sivuilla vakuuta yhtään, en pelkää jättää sitä kesken. Kirjan puolivälikään ei ole niin pitkällä, ettenkö voisi luovuttaa. Jotta en vallan alkaisi toistamaan itseäni (*köh*sieppariruispellossa*köh*), vedän hatusta ikuisuuksia sitten lukemani nuorten kirjan, jota muistaakseni inhosin.

Leena Leskisen Huhtikuun puutarha vaikutti silloin joskus ihan hyvältä idealta. Tai itse asiassa tämä oli parin kaverin kanssa joku kimppavalloitus. Yksi sai päättää kirjan ja kaikkien piti lukea se. Minä luin kirjan toisen kaverini kanssa, kun taas kirjan valitsija ei tainnut kääntää sivuakaan!

Kirjan juoni vaikutti ihan mielenkiintoiselta (lukiolaistytön ja hänen ranskan sijaisensa suhde), mutta kirja oli lopulta pettymys. En enää edes muista, että mikä kaikki kirjassa ärsytti, mutta inhottavia kielikuvia sieltä ainakin löytyi. Enkä kyllä lähtisi edes pläräämään tuota kirjaa esimerkkien toivossa.

#10

2011-04-10T19:20:00.002+03:00

Day 10 – Favourite classic book

Ehdottomasti Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani. Se oli yksi ensimmäisistä kirjoista, joita luin mentaliteetilla "Nyt on kyllä pakko lukea jotain klassikoita". En ole ehtinyt lukemaan sitä vielä toista kertaa, mutta ehkä tämän vuoden aikana.

Rakastan myös kirjasta tehtyä minisarjaa, jonka YLE esitti muutamia vuosia sitten. Nyt se löytyy omasta elokuvahyllystäni.

#09

2011-04-09T12:25:00.002+03:00

Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving

Tämä on vaikea, koska tällaisia kirjoja ei oikein ole omalla kohdallani. Lähden aika harvoin lukemaan kirjaa, josta minulla on negatiiviset ennakko-odotukset. Ja melkein yhtä harvoin rakastun johonkin kirjaan. Timantteja sattuu polulleni aika harvoin. Mieleeni tulee kuitenkin pari "vähänsinnepäin" -kirjaa.

Dan Brownin Da Vinci -koodia välttelin aika pitkään. En uskonut ymmärtäväni tarinasta yhtään mitään ilman kuvitettua laitosta. En muutenkaan kovin helposti syty kirjoille, jotka ovat juuri sillä hetkellä kovin in. Kolme vuotta sitten lopulta lainasin sen kirjastosta ja luinkin sen aika haipakkaa. Jokainen luku tuntui päättyvän cliffhangeriin ja aina oli vain pakko jatkaa ja jatkaa.

Toinen yllätys oli tuo juuri lukemani Riikka Pulkkisen Totta. Jostain syystä odotukseni suomalaisia kirjoja kohtaan eivät ole kovinkaan korkealla.

#08

2011-04-08T20:56:00.002+03:00

Day 08 – Most overrated book

Voi J. D. Salinger, minkäs teit! Sieppari ruispellossa on elämäni suurin kirjapettymys ja mielestäni ehdottomasti yliarvostetuin.

Aamen.

#07

2011-04-07T20:09:00.003+03:00

Day 07 – Most underrated book

Viikko on kulkenut kuin siivillä ja nyt on seitsemännen haastepäivän vaikeuksien aika. Tämä on osoittautunut vaikeaksi valinnaksi, sillä enhän minä taulapää tiedä, että mitkä kirjat ovat saaneet osakseen arvostusta ja mitkä eivät. Joten päädyin ihan hölmöön valintaan, jota jo nyt pääni sisällä kritisoin.

Stephenie Meyerin Houkutus on jo pitkään ollut kovan pilkan kohteena ja en tiedä. Ehkä ihan aiheestakin. (Ehkä juuri mitätöin koko tämän kirjoituksen idean.)

Sara sen sanoi, kaikenlainen hömppä on aivan liian aliarvostettua. Jos se saa jotkut ihmiset lukemaan ja nauttimaan siitä ja viihdyttää muutaman hassun tunnin ajan, niin onko sillä mitään väliä, vaikka se vampyyri vähän kimaltaisikin? Vai mitä näitä anti-Twilight väittämiä nyt onkaan.

Itse luin Houkutuksen 15-vuotiaana ennen tätä järjetöntä maniaa nätin kannen perusteella ja nautin suunnattomasti. Ihania mahanpohjatunteita romantiikannälkäiselle teini-ikäiselle. Joillain on vähän kehittyneempi kirjamaku ja joillain sitten vähän vähemmän kehittynyt. Äitikin lukee pelkkiä Harlequineja ja välillä pari Nora Robertsia.

HUH, huomista odotellessa. Sitä ei onneksi tarvitse kamalasti miettiä, se on niiiin selviö mun kohdallani.

Totta

2011-04-07T20:08:00.002+03:00

Riikka Pulkkinen: Totta (Otava 2010)

Elsa on kuuluisa psykologi ja sairastunut syöpään. Hän palaa sairaalasta kotiin, viettääkseen viimeiset hetkensä rakkaimpiensa lähellä. Elsan kanssa kotona asuu hänen miehensä Martti, kuuluisa kuvataiteilija. Elsaa käyvät katsomassa myös heidän tyttärensä Eleonoora ja jo aikuistuneet lapsenlapsensa Anna ja Maria.

Anna löytää isoäitinsä kaapista mekon, jonka Elsa kertoo kuuluneen aikoinaan Eevalle. Eeva palkattiin 60-luvulla Eleonooran lastenhoitajaksi, mutta kun kissa on poissa, niin hiiret hyppivät pöydällä.

Kirjassa kuljetaan mukana Elsan viimeisissä hetkissä, kuten myös perheenjäsenien kokemuksissa. Tärkeimmäksi muodostuu kuitenkin hypyt 60-luvulle Eevan arkeen Martin ja Eleonooran kanssa Elsan ollessa työmatkoilla.

Totta oli uskomaton kirppislöytöni vuoden alusta. Löysin tämän uutuuden nimittäin hintaan 1,5 euroa ja vaikken Pulkkista ollut aiemmin lukenutkaan, se oli aivan pakko ostaa.

Ensimmäiset tuntemukseni kirjasta oli ahdistus. Ajatus Elsan saattohoidosta ja lopulta kuolemasta oli inhottava ja surullinen. Henkilöiden ajatukset kuolemasta kaivelivat minua ja kävin ajattelemaan omaa äitiäni ja että miten ikinä pärjään ilman häntä. Ja että joka ikinen ihminen kuolee joskus. (Itsestäänselvyyksistä päivää!) Nämä ajatukset jäivät kuitenkin nopeasti, kun mukaan tuli kerronta 60-luvulta Eevan arjesta.

Pidin tästä kirjasta enemmän kuin osasin odottaa. Välillä Pulkkisen kerronta meni turhan imeliksi korulauseiksi ja jollain tapaa kaikkitietävä kerrontatyylikin kävi välillä hämmentämään. Pidin kuitenkin kirjan tarinasta ja luin sen innolla ja mielenkiinnolla loppuun saakka.

Alku: "Nainen juoksi häntä kohti."

****

#06

2011-04-06T19:43:00.002+03:00

Day 06 – A book that makes you sad

Tämä tuntuu nyt erityisen vaikealta, sillä en millään keksi kirjaa, josta olisi jäänyt surullinen väre. Olen itkenyt monien kirjojen äärellä, mutta niissä on ollut niin paljon muutakin, että se surullisuus ei ole jäänyt päällimmäiseksi. Siksi heitänkin kehiin yhden lapsuuteni suosikeista.

Ken Giren Aarre kauraryynipaketissa kertoo kehitysvammaisesta pojasta, Kevinistä. Hänellä on kaksoissisar Kim, rakastava perhe ja koiranpentu Vikke. Kirjassa kerrotaan koskettavasti Kevinin kehitysvammasta ja siitä, miten se perheen arkeen välillä vaikuttaa. Kirjan loppu on surullinen ja kaunis. Tai ainakin lapsena se oli sellainen.

#05

2011-04-05T20:21:00.003+03:00

Day 05 – A book that makes you happy

Minut onnelliseksi tekee Gummeruksen kirja 12000 syytä olla onnellinen. Ostin sen vuosi sitten Suomalaisen kirjakaupan alekorista kahdeksalla eurolla. Myöhemmin kävi harmittamaan, sillä kyseessä on joku maanantaikappale. Kirjan loppupuolella useampi sivu on ylösalaisin ja osa tekstistä uupuu, mutta olen oppinut elämään sen kanssa.

Nyt olen alkanut lukemaan sitä läpi lyijykynän kanssa. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni antanut itselleni luvan tehdä merkintöjä omaan kirjaan. Ja se on IHANAA. Olen jo aiemmin suunnitellut kirjan lukemista (ilman kynää) ja silloin se ei oikein luistanut. Nyt tuossa lukemisessa on oikein sydämellä mukana, kun alleviivaa itselle sopivat ihanuudet ja lisäilee niihin jotain.

#04

2011-04-04T19:44:00.000+03:00

Day 04 – Favourite book of your favourite series

Minulla oli usean vuoden ajan selvä suosikki Harry Pottereista, mutta sitten viimeisetkin kirjat ilmestyivät ja sekoittivat hieman pakkaa. Azkabanin vanki oli selvä ykkönen, mutta nyt ykkösen paikasta kilpailee myös Puoliverinen prinssi ja Kuoleman varjelukset.

Azkabanin vangissa kiehtoo Remus Lupin ja se, että Harry viimein saa perheen, Sirius Mustan. Loppukahinoiden Voldemortittomuus oli myös virkistävän erilaista. Muistan oikein odottaneeni, että lopussa se Voldemort sitten hyökkää ja se oli kyllä positiivinen yllätys kun ei hyökännytkään.

Puoliverisessä prinssissä on myös paljon hyvää. Ja Kuoleman varjeluksissa on kaikkea.

Apua, en tiiä! :----D

#03

2011-04-03T13:10:00.000+03:00

Day 03 – Your favourite series

Tätä ei tarvitse miettiä kauaa, vastaus on nimittäin J. K. Rowlingin Harry Potter, eikä muuksi muutu.

Ehkä tulevina vuosina tulen lukemaan muitakin hyviä sarjoja, ehkä hieman aikuisempia, mutta Harry Potter on kuitenkin se kirjasarja, jonka mukana olen elänyt 10-vuotiaasta asti. Ostanut jokaisen ilmestyvän kirjan heti julkaisupäivänä, surrut kuolleita ja niin edelleen. Tämä yli 10 vuoden matka päättyy kesällä, kun viimeinen elokuva tulee teattereihin.

Potterit antoivat paljon enemmän kuin vain seitsemän kirjaa ja elokuvat päälle. Olin muutamaa kuukautta vajaa 13-vuotias, kun Order of the Phoenix ilmestyi ja vaikka kauanhan siinä kesti, se oli ensimmäinen kirja, jonka luin englanniksi. En tiedä kuinka vanhana olisin uskaltanut tarttua englanninkieliseen kirjaan, jos Pottereita ei olisi ollut.

Ja vaikka tarina on saanut jo päätöksensä, hahmot jatkavat seikkailuaan fanfictionissa.

#02

2011-04-02T12:00:00.000+03:00

Tämä tulee ajastuksella, koska vietän koko lauantain äidillä evakossa ja apua mitähän tästäkin nyt oikein tulee, mutta yritetään!

Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times

Kirjoja, jotka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa, ei kasva ihan joka puussa. Itsestäänselvyytenä tulee mainita kaikki Harry Potterit, joista ensimmäisen olen lukenut useiten, lopetin laskemisen kahdeksannen kerran jälkeen.

Hyvänä kakkosena tulee paljon haukutun Stephenie Meyerin paljon haukutut Houkutus -kirjat. Ensimmäisen olen lukenut ehkä viidesti ja loputkin vähintään kolme kertaa, pari kertaa englanniksi ja lisäksi suomennos.

Anu Jaantilan Sannan jenkkivuosi ja muut samaan tarinaan uppoavat romaanit ovat myös kestäneet kulutusta. Uutta lukukertaa suunnitellessa, edellisestä on kulunut liikaa aikaa!

Viime vuosina on löytynyt monta uutta suosikkia, jotka olen lukenut kuitenkin vasta kerran. Erlend Loen Supernaiivi ja Muleum, Kotiopettajattaren romaani ja Aikamatkustajan vaimo huutelevat minulle tuolta kirjahyllystä. LUE MINUUUUUUUT!

Lounge

2011-04-01T22:44:00.003+03:00

Markku Rönkkö: Lounge (Like 2010)

Markku Rönkön romaanissa Lounge, ollaan myrskyn saartamalla Heathrow'n lentokentällä, missä liikenteen jatkumista ensimmäisen luokan loungessa odottaa suomalainen mainosalan Art Director Jonathan Noble. Toisaalla syöpää sairastava äiti odottaa poikansa kanssa omaa lentoaan, sillä he ovat matkalla Meksikoon, missä äitiä odottaa vaihtoehtohoidot, hänen viimeinen toivonsa. Kirjan edetessä henkilöiden tarinat kietoutuvat yhteen ja menneisyyden valossa sitä toivoo koko sydämestään molemmille onnellista loppua.

Rönkkö oli minulle entuudestaan tuntematon tapaus ja tutustuinkin hänen saavutuksiinsa vasta kirjan luettuani. Hän on itsekin ollut mainosalalla copywriterina ja ollut suunnittelemassa DNA:n "Elämä on" -slogania.

Lounge oli positiivinen yllättäjä. Tämänkin, kuten monen muun, kirjan nappasin sattumalta kirjaston hyllystä nimen perusteella. Joskus nämä sattumanvaraiset löydöt päätyvät parin sivun jälkeen takaisin kirjastokassiin, tai sitten niistä kehittää valtavan obsession (*köh*Houkutus*köh*). Lounge tipahti siihen väliin. Alku vähän kangerteli, mutta kiinnyin lopulta nopeasti hahmoihin ja jännitin heidän kohtaloaan aina viimeiselle riville saakka.

Alku: "Valas oli 396 metriä pitkä, 176 metriä leveä ja 40 metriä korkea."

***

#01

2011-04-01T21:48:00.005+03:00

Työporukan kanssa nautittu kiinalainen illallinen tuli häiritsevästi bloggaamisen tielle, mutta tässä ensimmäisen päivän jaarittelut pikaisesti ennen ansaittuja yöunia.

Day 01 – Best book you read last year

Vuosi 2010 oli itselleni ehkä paras kirjavuosi tähän asti. Pitkin vuotta oli tasaisesti uusia ilahduttajia ja vanhoja tuttavuuksia. Moni kirja nousi suosikiksi, mutta ehdottomasti paras lukukokemukseni oli Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo.

Aikamatkustajan vaimossa tuntui olevan kaikkea. Rakkautta, seikkailua, jännitystä... Viihdyin alusta loppuun ja ostin sen lopulta omaksi, vaikken kovakantista mistään löytänytkään. Elokuvasta en nauttinut aivan niin paljon, vaikka ihan kelpo leffa olikin.

Kompastuin viime vuonna moneen muuhunkin ihanuuteen, jotka löytyvät täältä.

30 päivää kirjamaniaa

2011-04-01T21:44:00.022+03:00

Ehdin vielä juuri ja juuri mukaan kirjablogeihin rynnineeseen 30 days -haasteeseen. Tai väliäkö sillä, koska sen aloittaa. Huhtikuun päivät tulevat olemaan täynnä seuraavaa:

Day 01 – Best book you read last year
Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times
Day 03 – Your favourite series
Day 04 – Favourite book of your favourite series
Day 05 – A book that makes you happy
Day 06 – A book that makes you sad
Day 07 – Most underrated book
Day 08 – Most overrated book
Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving
Day 10 – Favourite classic book
Day 11 – A book you hated
Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Day 13 – Your favourite writer
Day 14 – Favourite book of your favourite writer
Day 15 – Favourite male character
Day 16 – Favourite female character
Day 17 – Favourite quote from your favourite book
Day 18 – A book that disappointed you
Day 19 – Favourite book turned into a movie
Day 20 – Favourite romance book
Day 21 – Favourite book from your childhood
Day 22 – Favourite book you own
Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Day 25 – A character who you can relate to the most
Day 26 – A book that changed your opinion about something
Day 27 – The most surprising plot twist or ending
Day 28 – Favourite title
Day 29 – A book everyone hated but you liked
Day 30 – Your favourite book of all time

Tsemppiä itselleni ja muille haasteen suorittajille!

Mitä onni on

2011-03-20T17:31:00.001+02:00

Petri Tamminen: Mitä onni on (Otava 2008)

"Sunnuntait eivät kestä edes koko sunnuntaita, jo iltapäivällä alkaa maanantai. Onni ei ole monimutkainen asia. Onni on sitä, että sunnuntai kestää koko sunnuntain."

Mieskirjailija saa vaimoltaan Liisalta idean kirjoittaa kirjan suomalaisesta onnesta. Projektiin lähtee mukaan myös kirjailijan pelikaveri Hannu ja heidän onnen etsintänsä vie heitä pitkin Suomea. Haastateltuaan lukuisia onnellisia, heidän tiensä vie lopulta Tanskaan, missä kirjailija on kerran kokenut onnen. Miten käy tällä kertaa?

Pidin paljon pienistä onnen murusista, mitä kirjasta löytyi ja monelle asialle nyökyttelin päätäni ja kirjoitin juttuja ylös. Loppua kohden päähenkilön käytös alkoi kuitenkin kuumentaa niin paljon käämejä, että olin menettää uskoni kaikkiin miehiin.

Erityiskiitokset annan kirjan kannelle. En yhtään syty koko paperiset irtokannet -touhulle, koska sitten ne kirjan omat kannet on niin tylsät, mutta nyt irtokansien alla odottikin yllätys!

Alku: "Makasin sohvalla ja katselin urheiluruutua."

***

Precious

2011-03-19T16:10:00.004+02:00

Sapphire: Precious - harlemilaistytön tarina (Like 2010)

Harlemissa asuva Precious on vasta 16-vuotias, mutta odottaa jo toista lasta omalle isällensä. Äiti syyttää tyttöä miehensä varastamisesta sekä pahoinpitelee ja laiminlyö tätä jatkuvasti. Precious on lukutaidoton, mikä tulee monen muunkin asian lailla muuttumaan, kun hän aloittaa vaihtoehtoisen koulun ohjaaja Blue Rainin johdolla.

En osannut odottaa ihan niin hurjaa menoa, vaikka takakannesta löytyykin sellaisia sanoja kuin kaunistelematon ja armoton. En ehkä suosittelisi herkimmille lukijoille, lukuisat seksin kuvaukset eivät olleet ihan mitään pehmopornoa. Kirjan surulliset ihmiskohtalot toivat kuitenkin hieman perspektiiviä oman elämän pikkuisiin ongelmiin.

Kirjan päättävä Preciousin luokan oppilaiden kirjoittama "Elämäntarinoita: Meidän luokan kirja" kokosi hyvin heidän tarinansa yhteen. Ilman niitä Rhondan, Ritan ja Jermainen elämät olisivat kokeneet kirjassa vain pienen pintaraapaisun.

Itselläni on vielä kirjasta tehty elokuva näkemättä, mutta nyt kirjan lukeneena elokuva on seuraavaksi vuorossa. Jääkaapin ovessa odottelee nimittäin läjä Filmtownin etukuponkeja. Onko joku nähnyt elokuvaa, kannattaako pitää odotuksia korkealla?

Alku: "Mä jäin luokalle ku mä olin kakstoista koska mä sain skidin mun faijalle."

***

Mitäänsanomattomuuksia

2011-03-18T19:21:00.003+02:00

Viime aikoina on tullut tartuttua liian moneen kirjaan, joka ei suuremmin ole hetkauttanut. Eli nyt luvassa pieni koonti niistä. Paitsi että liian moni niistä on jäänyt muutamaan kymmeneen sivuun, eli ei tässä ole nyt kuin kaksi kirjaa. Alkuvuoden uskomaton lukuinto on vähän lässähtänyt, harmi.

Olen nähnyt Nick Hornbyn Poika -romaaniin perustuvan elokuvan viimeksi useampi vuosi sitten ja halusin virkistää muistiani kirjan merkeissä. Kirja oli kuitenkin iso pettymys, yksi harvoista iloistani kirjaa lukiessa oli se, että kuvittelin koko ajan Hugh Grantia pienen pääkoppani sisällä. Ei mikään hurjan suuri ilo, vaikka herrasta tykkäilenkin.

Toinen pettymykseni oli Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia. Samaistuin useasti Tammisen ajatuksiin itsestänsä, mutta siihen se sitten jäikin. Nyt on luvussa saman miehen Mitä onni on, josta olen nauttinut paljon enemmän. Pienet onnenpipanat sopii tähän heräilevään kevät-oloon mainiosti!

Kärpästen herra

2011-02-26T22:00:00.000+02:00

William Golding: Kärpästen herra (Otava 2007)

Joukko englantilaisia koulupoikia tipahtaa autiolle saarelle toisen maailmansodan aikana. Saarella ei ole yhtään aikuista ja pojat tekevät parhaansa pärjätäkseen Tyynen valtameren eksoottisella saarella. Aikaa myöden poikia ravistelevat erimielisyydet repivät joukkoa ja pelastuminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta.

Olen yrittänyt tämän lukemista jo joskus vuosi sitten, mutta silloin lukeminen jämähti heti ensimmäiseen lukuun. Luvut tuntuivat liian pitkiltä ja hahmoja läväytettiin suuri määrä päin naamaa heti kättelyssä. Tällä kertaa suunnittelin pitävän vastaiskun: kirjoitin kaikki hahmot paperille. Kun unohdin kirjan pariksi päiväksi, oli helppo vilkaista hahmot paperilta ja jatkaa lukemista.

Eniten kerronnassa tökki välillä luonnon kuvaus. Enpä tiedä sitten, että mitä kaikkea yleissivistyksestäni uupuu, mutta välillä runsassanaisista kuvailuista huolimatta, en siltikään nähnyt maisemaa silmissäni.

Viihdyin kirjan parissa kuitenkin ihan hyvin. Tarinahan oli loppua kohden älyttömän vastenmielinen, joten en viihtynyt viihtynyt. Vaikka Saramagon Kertomus sokeudesta on yksi lempikirjoistani, niin selvästikään kaikenlainen vastenmielisyys ei sovi minulle.

Mutta huomasihan sitä helposti, että kuinka Kärpästen herra on suosionsa ja klassikkoasemansa saavuttanut.

Alku: "Vaaleatukkainen poika hivuttautui alas kalliolta ja lähti pyrkimään laguunia kohti."

***-

Yösyöttö

2011-02-20T19:37:00.006+02:00

Eve Hietamies: Yösyöttö (Otava 2010)

Helsinkiläisen toimittajan Antti Pasasen elämä kääntyy ylösalaisin, kun heidän poikansa juuri synnyttänyt Pia-vaimo nappaa Naistenklinikan edestä taksin ja jättää miehet oman onnensa nojaan. Antti opettelee arkea pienen Paavon kanssa ja neuvolan Ulla neuvoo verkostoitumaan. Erinäisten tiskirätti- ja muskarikerhojen kautta Antti löytää vertaistukensa Jönssin leikkipuiston kirjavasta äitijoukosta.

Haaveilin tämän lukemisesta melkein vuoden päivät, kunnes viimein tammikuun alussa löysin tämän neljällä eurolla kirppikseltä. Vajaan kahden kuukauden verran se odotteli oikeaa hetkeä ja tällä viikolla oli sellainen olo, että pääkoppa kaipaa kevyesti kulkevaa suomalaista tekstiä. Ja tämä tarina kyllä sopi näihin päiviin juuri ihanasti. Viimeiset työpäivät ennen viikon lomaa, muutto ja toukkien metsästys, alkava flunssa. Yösyöttö tarjosi ihanan pakokeinon toiseen maailmaan ja toisten ongelmiin.

Yösyöttö oli aivan niin ihana kuin odotinkin, ei minkäänlaisia pettymyksiä. Hietamiehen kerronta oli mukavaa, välillä sopivan hupsua ja äijämäistä ja piti mielenkiinnon yllä. Nyt on ehkä pakko lainata kirjastosta joku muukin Eve Hietamiehen kirja.

Alku: "Kun ovi kolahti kiinni, ne kääntyivät katsomaan."

****+

(Itku) Pitkästä ilosta (pieru kauan naurattaa)

2011-02-13T13:01:00.003+02:00

Juuli Niemi: Pitkästä ilosta : runotarina (Otava 2005)

"Yksi jaettu lause, yksi jaettu ajatus, siitä alkoi ystävyys."

Juuli Niemen Pitkästä ilosta tuo yhteen kolme henkilöä. Edlan ja Magdan, jotka tapaavat juhlien vessassa: "Sinä olet se tyttö jolla on outo nimi", ja muuttavat ystävystyttyään samaan kimppakämppään, sekä Rouva K:n, vanhan yksinäisen naisen, jota hyväntekeväisyyttä harrastava Edla käy vapaa-ajallaan katsomassa ja "ulkoiluttamassa".

Tyttöjen jaettu arki käy nopeasti raskaaksi, kirjassa on mielestäni hienosti kuvattu se, kuinka ystävän naama käy tympimään, kun asuu saman katon alla. Vahvasti runouden keinoin käydään läpi myös hahmojen menneisyyttä.

"Tee tuoksuu homeelta,
kaikki minkä voi niellä tuntuu muuttuvan homeeksi hänen käsissään.
Kerran Edlan tullessa kotiin hän itki maassa
suu täynnä matonhapsuja ja sanoi:
Minä haluan vain tukehtua omaan räkääni."

Hetkiä jolloin tuntuu, että nyt menee kyllä tämä runous hippasen yli hilseen. Että pitäisikö tässä nyt itkeä vai nauraa. Nauroin. Räkäisesti.

Pitkästä ilosta oli lukemisen arvoinen runotarina. Löysin kaipaamiani kauniita lauseita ja kutkuttavia mahanpohjatunteita.

***+

INSPISvalokuva #28: Lähikuva

2011-02-13T11:24:00.003+02:00

"Mene kohteen lähelle. Mielummin jopa vähän liian lähelle, niin lähelle kuin mahdollista. Tallenna jokin arjen yksityiskohta lähikuvan muodossa."

Lapsena yksi rakkaimmista harrastuksistani oli servettien kerääminen. Enkä oikein vieläkään voi lähteä juhlista, jos laukussani ei ole yhtä upeaa kahvipöydästä napattua lautasliinaa.

Persepolis

2011-01-31T16:18:00.009+02:00

Marjane Satrapi: Persepolis 1 ja 2 (Otava 2004 ja Like 2007)

Persepolis on iranilaisen Marjane Satrapin omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani. Ensimmäinen osa kertoo Marjanen lapsuudesta Iranissa, missä elämää horjuttaa muun muassa vallankumous ja sota. Toisessa osassa Marjane on lähetetty ilman vanhempiansa Itävaltaan sodalta turvaan ja kirjassa seurataan tytön epävakaista elämää uudessa maassa, missä hän olosuhteiden pakosta muuttaa paikasta toiseen ja etsii paikkaansa vieraassa ympäristössä.

Kuten olen kertonut, juoni oli jo pääpiirteittäin tuttu, sillä olen nähnyt elokuvan melkein kokonaan. Sarjakuva ei vienyt mukanaan ihan niin voimakkaasti kuin liikkuva kuva viihdyin näiden parissa aivan mainiosti. Ainoa vaikeus oli ylitsepursuava politiikka, Iranin historia ja sota, mihin oli keskityttävä täysillä, jotta se meni ihan perille asti. En ole ikinä oikein tajunnut näitä juttuja, joten pohjatiedot oli aika nollassa.

Huumorilla mentiin ja hauskaa oli, vaikka välillä vähän suruttikin. Kaunein kohta mielestäni on se, kun Marjanen mummi riisuu illalla vaatteensa ja hänen rintaliiveistänsä tippuu jasmiininkukkia. Mummilla oli tapana poimia niitä joka aamu ja laittaa niitä rintaliiveihinsä tuoksuakseen hyvältä. Tämä jäi elokuvastakin päällimmäisenä mieleeni.

Ahneena ihmisenä klikkailin jo CDON:sta Persepolis DVD:n tulemaan. Kahdeksan euroa ei paljon kodittomankaan ihmisen lompakkoa kaivele. Tai ainakaan toivottavasti!

****

Pursu

2011-01-30T11:59:00.005+02:00

Heli Laaksonen: Pursu (Otava 2009)

Pursu on lounaismurteella kirjoittavan Heli Laaksosen pari vuotta sitten ilmestynyt kolumnikokoelma. Kolumnit on koottu vuosilta 2001-2009 eri lehdistä, pääasiassa Kotiliedestä ja Turun Sanomista.

Kolumneista kootut kirjat ovat yleensä olleet ihanaa kevyttä ja hauskaa huttua, mistä olen nauttinut täysin rinnoin, mutta Pursusta jäi jotain uupumaan. Olen tykännyt Heli Laaksosen runoista, vaikken tuolle murteelle oikein lämpenekään (kattosin, tarttusin... hrr!), mutta ehkä se vain oli liikaa kun sitä luki kolumni toisensa jälkeen 125 sivullista.

Kuvittelin etukäteen, että olen ennenkin lukenut Laaksoselta kolumnikokoelman, mutta tutkin asiaa tarkemmin ja olenkin lukenut parit runokirjat ja yhden näytelmän. Laaksosen kohdalla taidankin vastedes pysytellä noissa runoissa. Niistä tässäkin kirjassa pidin eniten, kun ne toimivat pitkin kirjaa jonkinlaisina jaksottajina.

Kirjan kannet ovat ihanat. Niille pelkästään voisin antaa viisi tähteä!

Alku: "Pursu o ylenpalttist, yltäkylläst, ylittevuatavaist."

**+

Luumukanaa

2011-01-29T19:42:00.004+02:00

Marjane Satrapi: Luumukanaa (Like 2008)

"Marjane Satrapi kertoo sukulaismiehensä tarinan tragikoomisella otteella. Lähihistoria heittää pitkiä varjojaan 1950-luvun Iranissa, mutta Naser Alin mieltä kalvaa rakkaus, jonka hiertämiä haavoja hän lääkitsee omistautumalla tarin soitolle. Kun elämästä viedään sekin nautinto, hän päättää kuolla." Takakansi.

Sarjakuvat eivät kuulu ihan jokapäiväiseen lukemistooni. Lehdestä luen tietty stripit aina kun sellaisen saan käsiini, mutta sarjakuvaromaaneja luen ehkä pari vuodessa. Viime vuonna luin Aiju Salmisen Potaatit ja Hanna Arvelan Sanoisitko kuskille päivää.

Tutustuin Marjane Satrapiin ensimmäisen kerran viime vuonna, kun Persepolis tuli telkkarista. Viikko sitten törmäsin Hannan kirjoitukseen Satrapin sarjakuvista ja vasta silloin tajusin, että Persepolis oli ensin sarjakuva, sitten elokuva. Ensimmäisenä tartuin kuitenkin Satrapin uudempaan kirjaan Luumukanaa.

Välillä irrallisilta kertomuksilta vaikuttavat palaset loksahtivat loppua kohden paikalleen ja kirja oli kaunis ja liikuttava kokonaisuus. Paikallista kulttuuria, historiaa ja sanoja oli selvennetty mukavasti sivujen alareunaan, joten ummikkokin pysyi kärryillä.

****

Seitsemän tunnustusta

2011-01-29T18:25:00.003+02:00

Olen aika kokematon näiden blogimaailman erikoisuuksien kanssa, vaikka kaikennäköisiä memejä olen Livejournalin puolella väännellytkin. Joten toivottavasti tämä onnistuu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ihana Lauren haastoi minut tunnustamaan seitsemän asiaa itsestäni.

1. Olen todella huono tiivistämään kirjan tai elokuvan juonta spoilaamattomaksi, hyväksi ja mielenkiintoiseksi tekstinpätkäksi. Siksi ihmettelenkin, että miksi kummassa bloggaan kirjoista. Onneksi kirjojen takakannet ovat olemassa. Olen myös mielestäni aika surkea perustelemaan mielipiteitäni.

2. Olen laiska. Viivytän tiettyjen asioiden tekemistä viimeiseen tippaan, näihin kuuluu mm. hammaslääkäri, työkkäri, Kela, siivous jne. Ostin hienon kameran ja annoin itselleni aikaa, että joskus opettelen käyttämään hienosäätötoimintoja, että ei tässä mikään kiire ole. Pläräsin ohjekirjaa ja kun en heti tajunnut... Automaattiasetukset rok rok! ;(

3. Lämpenen aika hitaasti uusille ihmisille. Olen huomannut sen varsinkin tietyissä työpaikoissa, hiivin ensimmäiset viikot pitkin seiniä, enkä tiedä kenelle uskaltaa puhua.

4. Innostuessani, tuohtuessani ja yleisesti jonkun tunnekuohun vallitessa puheestani ei saa varmaan mitään selvää. Kompastelen tällöin sanoihini, ne sotkeutuvat toisiinsa ja sopotan ihan omiani.

5. Olen ruuan suhteen aika nirso. Leivälläni on useimmiten pelkkää kinkkua, sillä juusto kuuluu pizzan päälle ja voi (margariini, mikä lie) leivontaan. Olen myös aika ronkeli vihannesten syöjä, esimerkiksi porkkana menee juuri ja juuri tuoreena, mutta esim. keitettynä sopassa se on inhottavaa mössöä.

6. Koen vihdoinkin olevani nainen, sillä huomasin eräs ilta hierovani kolmea eri rasvaa itseeni ja harkitsin neljännen ostamista.

7. Painiskelin näiden tunnustusten kanssa epäluonnollisen pitkän ajan. Pyyhin monta pois, koska kaikki tuntuivat liian henkilökohtaisilta, enkä enää pysty julkisiin vuodatuksiin. Yläasteella nettipäiväkirjani oli vielä julkinen ja vuodatin kaiken aamupalasta yöuniini kaikelle kansalle (höhö, aivan kuin sitä olisi lukenut "kaikki kansa").

Laitan pahan kiertämään seuraaville bloggaajille:
Matilda
jammie
Hanski

Yömatkat

2011-01-29T10:43:00.003+02:00

Juuli Niemi: Yömatkat (Otava 2010)

"VÄRITYSKIRJA

Marraskuussa sisareni polttaa kynttilöitä,
kuuntelee Bachia
ja värittää värityskirjaa.

Mitä se kertoo ihmisestä,
että osaa levittää aurinkoon keltaista
niin ettei ylitä ohutta ääriviivaa?
Mitä se kertoo, jos ei osaa?

Joka syksylle meillä on uusi suunnitelma.
Kesäisin olemme pelkkää keltaista,
täynnä valoisia toiveita.
Tunnemme jokaisen uuden pisamankin toisen poskipäällä.

Mutta syksyn tullessa
meistä häviää sekä puhti että pisamat.
Silloin me teemme tekemättömyydestä taidetta.
Sisko kaivaa puuvärit esiin
ja minä kirjoitan siitä runoja."

Olen kovin kokematon runojen lukija. Takerrun mukaviin kauniisiin säkeisiin, ja jos jokin ei heti aukea, niin en jää sitä kovinkaan pitkäksi aikaa miettimään. Tykkään näteistä runoista läheltä omaa elämääni, kivoja sanoja peräjälkeen, mahanpohjatunteita. Arto Lappi on tähän mennessä se yksi ja ainut, joka tähän useimmiten pystyy. Juuli Niemi on tainnut hypätä mainiolle kakkossijalle: "Tämä mies on kuin sumu - aina metrin päässä - silloinkin kuin ihan lähellä."

Juuli Niemeen tutustuin vuosi sitten novellikokoelma Tule hyvän kautta. Yömatkat löysin juuri palautetuista runokirjoista ja tuttu nimi sai sen hyppäämään kassiin.

"Juuli Niemen proosan ja runon välimaastossa kutoutuvat tarinat puhuvat kasvamisen ja etsimisen matkoista, reiteistä, joilla ei aina ole määränpäätä." Takakansi.

Omalla kohdallani tuo proosa menee vähän hukkaan, juurikin yksittäisiin säkeisiin takertumiseni johdosta, mutta kyllähän siellä huomaa sen punaisen langan. Lainasin eilen kirjastosta myös Niemen runotarinat Pitkästä ilosta ja Tara. Jännityksellä odotan, että miten niiden kanssa käy!

****

(Molemmat runolainaukset ovat Juuli Niemen kirjasta Yömatkat)

Puuskupäivä

2011-01-22T14:06:00.002+02:00

"Saatuaan muutaman omenan taskuihinsa Harry ja Draco laittoivat viitat päälle, suuntasivat Tylypahkan pääoville ja astuivat ulos aurinkoiseen talvipäivään.

'Hitto!' Draco peitti silmänsä kädellään. 'Täällä on taas tällainen puuskupäivä.'
'Puusku -mikä?' Harry katsoi Dracoa oman kätensä alta.

'Puuskupäivä. Siis tällainen päivä on ilmiselvä puuskupuh. Kirkas, yksinkertainen ja pikkuisen liian ylitsepursuava. Tule jo', Draco alkoi harppoa lumessa eteenpäin, ja Harry kiirehti hänen rinnalleen."

Zsanya: Ei rakkaus kelloon katso, ei onni aikaa kysele

Lisää näitä päiviä ♥

Älä lue tätä ikinä

2011-01-15T16:43:00.003+02:00

Sarjassamme äidin miniläppärillä ilman kameraa:

Raimo Tuomainen: Älä lue tätä ikinä (Siniplaneetta 2010)

"Älä lue tätä ikinä on riimiperinteen hellimistä, elvyttämistä ja rahvaanomaistamista. Riimit ovat pääosin lyhyitä ja ytimekkäitä tilannekuvia." Takakansi.

Tartuin pitkästä aikaa runokirjaan ja vieläpä vähän erilaiseen. Riimirunot ovat jotain, mitä en ole lukenut sitten lapsuusaikojen. Kirjassa kiinnostavimpia runoja oli mielestäni lyhyet ja ytimekkäät alku- ja loppupään runot. Kirjan keskiosa eteni vähän laahaten.

Älä lue tätä ikinä... no en nyt sanoisi ikinä, mutta hyvin pärjää lukemattakin.

Näyte:

"Kari merellä

Ihminen lienen, täytetty verellä.
Itseni tunnen vain kariksi merellä.
En osaa nauttia aaltojen tyrskyistä.
Vapisen, jos kuulen tiedotteen myrskyistä.

Nestettä tulvii kaikista joista.
Vereni - se tahtoo ihmistä toista!
Ollapa lähekkäin, sylityksin.
Antakaa minun vain kärsiä yksin..."

**

Huolimattomia unelmia

2011-01-13T19:55:00.004+02:00

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia (Otava 2008)

"Isä vie poikansa ensimmäistä kertaa jääkiekko-otteluun, hankkii itselleen reissulla mustan silmän, menettää autonsa ja suvereenin sankaruutensa – ja häipyy vähän myöhemmin pojan elämästä. Keski-ikäisen naistoimittajan juttukeikka kasvaa elämänsyvyisiin mittoihin, kun hän kerran erehtyy päästämään haastateltavan lähelleen
ja sukeltamaan todellisuuteen kiiltokuvajuttunsa takana. Retki Muumimaailmaan kiteyttää nuorelle isälle, miten paljon lapsi on parisuhdetta muuttanut ja miten pelottava on unelmien mahti – sekä niiden, jotka jäivät toteutumatta että varsinkin niiden, jotka toteutuivat.

Kertomusten miehet ja pojat joutuvat kohtaamaan totuuden elämästään
paljaina, kaikkine virheineen ja lapsellisuuksineen. Mukana ovat
myös naiset – ne, joiden takia ollaan hajalla ja joita ilman ei pysytä
kasassa." Lähde.

Lähdin lukemaan tätä hyvällä mielellä. Ensimmäinen kertomus, Kaupankäyntiä, vaikutti hyvältä ja odotin innolla muita. Kertomus kertomukselta tylsistyin ja varsinkin loppupäässä tuntui siltä, että kertomukset vain toistivat toisiaan.

Tykkään kirjallisuudesta, jossa asiat sanotaan ainakin suhteellisen suoraan. Simppeleistä jutuista. Miksi tuntuu siltä, että törmään aina suomalaisissa romaaneissa ja novelleissa siihen, että kierrellään ja kaarrellaan korulauseilla ja yritetään rivien välistä millimetrin verran valottaa, että mistä tässä nyt oikeasti on kysymys. Ehkä kuolisin onnellisena, jos lukisin vain Pottereita uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

Harmi, etten syttynyt, sillä Myöhempien aikojen pyhistä tykkäsin paljon.

Alku: "Minun isäni kävi kauppaa. Isällä ei ollut minkäänlaista koulutusta, mutta hän tajusi miten yksinkertaista maailmassa on hankkia tavaraa ja vaihtaa se rahaan."

**

Pikku naisia

2011-01-08T20:57:00.003+02:00

Louisa M. Alcott: Pikku naisia (WSOY 1990)

"Pikku naisia kertoo Marchin perheen neljän tytön vuodesta isän sotiessa Amerikan sisällissodassa. Perheen äiti on hyvin järkevä ja kiltti nainen, ja auttaa tyttäriään selviämään vuodesta ja pääsemään ylitse omista huonoista puolistaan. Kirjan alussa Jo, perheen rasavilli, tutustuu naapurissa asuvaan rikkaaseen Laurieen, josta tulee heidän hyvä ystävänsä. Kirjan aikana tytöt joutuvat monenlaisiin kommelluksiin ja joutuvat kokemaan koviakin kolauksia elämässään." Lähde.

Olen nähnyt elokuvan (1994) useaan kertaan ihan pikkutytöstä lähtien, joten kirjaan oli suhteellisen helppo tarttua, kun tunsi kirjan hahmot jo niin hyvin. Edellisestä katselukerrastakin on vain muutama kuukausi, joten kaikki oli vielä aika hyvin muistissa. Voisin kuvitella, että jos olisin tarttunut kirjaan puhtaalta pöydältä, siskosten opettelu olisi vienyt vähän aikaa. Olen hidas muistamaan, että kuka nyt olikaan kuka, kun kerralla esitellään monta henkilöä.

Teksti oli ihanan helppoa. Jane Austen on jättänyt mieleeni arvet 1800-luvun kirjallisuudesta, joita Charlotte Brontë on parannellut ja nyt Louisa Alcottin Pikku naisia heittäytyi Brontën avuksi.

Ilmeisesti elokuvaan on kasattu myös jatko-osien (joiden olemassaoloa en aiemmin edes tajunnut) juonikuviot, sillä jäin vielä kaipailemaan Jon seikkailuja ja Bethin elämän käänteitä (olenpa hienovarainen). Tämä luku-urakka ei siis ollutkaan vielä tässä, pitäähän ne loput kolme lukea myös.

Välillä rouva Marchin saarnat ja tyttöjen kasvatus tuntui hieman ylipursuavalta. Tuntui kuin rouvan opetuksia olisi yritetty uppoamaan ihan kirjan lukijoihin asti. Kuinka monia nuoria tyttöjä tämä kirja on kasvattanut vuosikymmenien saatossa?

Meg tuntui kirjassa aivan eri ihmiseltä, kuin mitä olen hänestä ymmärtänyt elokuvan perusteella. Elokuvista muistan saaneeni Megistä paljon tiukkapipomman kuvan, mutta kirjassa hänestä ilmeni selkeämmin heikkouksiakin.

Kokonaisuudesta tykkäsin todella paljon ja tämän myötä saatan kokeilla muitakin vanhoja tyttökirjoja.

Alku: "- Joulu ei tunnu joululta ilman lahjoja, nurkui Jo, joka makasi pitkällään matolla."

****+

Aavasaksa

2011-01-01T15:02:00.003+02:00

Niina Hakalahti: Aavasaksa (Tammi 2010)

"Ideaparkissa työskentelevä Seppo suunnittelee lomamatkaa Aavasaksalle kaverinsa Jonin kanssa. Kokkaamista rakastavan Sepon kuvioita sekoittaa työkaverin häädetty poikaystävä, joka koirineen ja ongelmineen täyttää Sepon pienen yksiön.

Sepon mukavaan elämään puututaan monelta taholta. Marita-äidin mielestä Seppo tyytyy jauhelihaan, vaikka tällä olisi mahdollisuus sisäfileeseen. Laaduntarkkailun ammattilaisena äidillä on käsityksensä siitä, mitä elämässä on tavoiteltava. Italialaisrouvien personal traineriksi ajautuneen Sarita-siskon näyttelijän opinnot ovat jääneet kesken, eivätkä asiakkaiden pakaralihakset tarjoa riittävästi haastetta. Suomen-lomallaan Sepon yksiön lattialla hän joutuu paitsi päivittämään käsityksensä lapsuudestaan myös suhteensa vanhoihin haaveisiinsa." Takakansi.

No ei tällä kirjalla mitään vuosikymmenen (tai edes vuoden) kirjallisia mullistuksia aiheuteta, mutta tarina hieman hömelöstä Seposta ja hänen siskostaan Saritasta, joka on kyllästynyt ylelliseen (tai ylettömän tylsään) elämäänsä Italiassa, on juuri sopivaa huttua vuodenvaihteeseen.

Luin juuri muutama viikko sitten Hakalahden kirjan Hengenahdistusta, joka aiheutti hengenahdistusta vähän lukijassakin, sillä en lämmennyt hahmoille ja tarinalle yhtään samalla tavalla kuin mitä tässä uudemmassa kirjassa. Mutta ehkä se oli kohtalon määräämää, että luen Hengenahdistusta ensin, minkä ansiosta nautinkin sitten tästä kirjasta kaksin verroin.

Seppo tuntui heti alusta lähtien jotenkin kovin tutulta. Hahmo toi välittömästi mieleeni Reinon Jukka-Pekka Palviaisen samannimisestä romaanista. Tuossakin kirjassa viehätyin eniten Reinoon ja hänen hupsuihin juttuihinsa.

Alku: "Lautanen putosi ja räsähti rikki"

***+

2010

2010-12-31T11:39:00.002+02:00

Vaikka Muumipapan urotöistä on vielä viitisenkymmentä sivua lukematta, uskallan sanoa, ettei se päihitä Muumipappaa ja merta, joka on tänä vuonna lukemistani Muumikirjoista ollut ehdottomasti paras. Ja jottei koko vuonna 2010 parhaat lukemani kirjat -lista täyttyisi kokonaan Janssonin otuksista, päätin mahduttaa listalle vain yhden Muumin.

Koska jo pelkkä kymmenen parhaan kirjan valitseminen on tarpeeksi vaikeaa, kirjat ovat kronologisessa järjestyksessä tammikuusta joulukuuhun.

1. P. L. Travers: Mary Poppins
Kierin monta vuotta itsesäälissä, koska en ollut koskaan nähnyt elokuvaa Maija Poppanen. Korjasin virheen tällä ihanalla kirjalla, joka oli niin täynnä magiaa, että sitten tulin surkutelleeksi sitä, etten ollut tajunnut lukea kirjaa aikaisemmin. Ja juu, Maija Poppanen tuli juuri telkkarista, siellä se odottaa, digiboksin kovalevyllä.

2. Bernhard Schlink: Lukija
Tämän näin ensin elokuvana ja tykkäsin niin paljon, että kirjakin oli pakko lukea. Pelkäsin pettymystä, mutta Lukija olikin niin hyvä, että nyt se löytyy omasta hyllystäkin.

3. Charles Dickens: Joululaulu
Taas yksi klassikko, josta olin jäänyt paitsi. Tiesin kyllä tarinan yleisidean jostain haamuista menneestä ja tulevasta, mutta en ollut nähnyt yhtäkään elokuvaa, saati lukenut kirjaa. Yllättävän helppolukuinen ja valloittava kirja, kuvitus oli myös ihana lisä.

4. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Laurenin kehuja tarpeeksi kuunneltuani (/luettuani), olihan sitä pakko kokeilla, enkä kyllä pettynyt! Rakastuin ehkä eniten henkilöihin.

5. William Shakespeare: Romeo ja Julia
Tämä tuntui vähän mahdottomalta idealta, mutta lopulta vietin riemastuttavia hetkiä näytellen tätä yksinäni ääneen.

6. Charlotte Brontë: Professori
Mies päähenkilönä tuntui aluksi vieraalta, mutta lopulta elin aika vahvasti hänen mukanaan.

7. Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys
Ihana. Jos nämä kirjat olisivat paremmuusjärjestyksessä, tämä olisi ehdottomasti kakkosena.

8. Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Tämä ykkösenä...

9. Tove Jansson: Muumipappa ja meri
... ja tämä kolmantena. Tässä Muumikirjassa ainut mikä pisti pännimään, oli Muumipapan älytön itsekkyys ja olen maailman napa -hehkutukset.

10. Markus Zusak: Kirjavaras
Ostin tämän jo vuosi sitten, mutta syystä tai toisesta en ikinä saanut aikaiseksi lukea kuin ensimmäiset kolme sivua. Ja olinpa hölmö!

Kaikkien tänä vuonna lukemieni kirjojen lista nähtävissä Livejournalissani.

Joulualen alentamattomat sälät!

2010-12-28T10:51:00.003+02:00

Olen erityisen taitava ostamaan alennusmyynneistä kaikkea muuta paitsi ale-tuotteita. Onnistun valkkaamaan aina sellaiset kaupat, joiden alerekit pursuavat kokoja XXS-M tai vaihtoehtoisesti 50-58! Tänä vuonna mukaan tarttuneet epä-aletuotteet olivat erityisen kivoja.

Kaksi polka dot rusettia Citymarketista 4,90€. Lovelove ♥

Heräteostos GinaTricotin kassajonossa, maailman suloisimmat sukat ja niiden tylsät kaverit 3,90€.

Puoli vuotta tästä jo haaveilinkin ja kun en löytänyt kovakantisena, niin Suomalaisen kirjakaupan pokkarihylly sai palvella tarpeitani. Pokkaripassista puuttuu enää yksi leima!

Salo

2010-12-27T18:23:00.002+02:00

Tykkäsin Gummeruksen Facebook sivusta ja jätin yhteystietoni, joten aatonaattona töistä tullessani eteisen lattialla odotti pieni paketti. Yllätys yllätys, sieltä kuoriutui Turkka Hautalan kirja Salo.

En ollut aiemmin kuullutkaan koko kirjasta, mutta kun ilmaiseksi tarjotaan, niin kyllä mulle kelpaa!

"Pikkukaupunki keskellä sydänmaata. Ympärillä peltoa, metsää ja hiljaista valtatietä. Kaupungin asukkaat ovat rooleihinsa heitettyjä, eksyneitä, tarpeettomia. Kaikkia riivaa yksinäisyys. He kulkevat joka päivä toistensa ohi, mutta eivät kohtaa. Tehtaanpomo tietää, että tehdas suljetaan ja kaupunki kuolee. Maahanmuuttajaisä vaatii suomalaistunutta poikaansa puhumaan murtaen, sillä suomalaiset haluavat kebabinsa mausteeksi eksotiikkaa. Kaikkien tunteman viiripään, Hattuleidin, huhutaan hukkuneen jokeen, vaikka hän vaeltaa ilmielävänä kaupungin kaduilla ja näkee enemmän kuin kukaan muu." Lähde.

Ihan pikkasen vain särkee sydäntä, kun kansilehti on kärsinyt vähän matkustaessaan.

Poika raidallisessa pyjamassa

2010-12-25T10:52:00.004+02:00

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa (Bazar 2008)

Kaikkihan tämän on jo lukenut ja tietämättömille avaan juonta vain sen verran, että natsiupseeri perheineen muuttaa Auschwitzin viereen isän työn takia ja kirja seuraa perheen pojan, Brunon, ajatuksia ja seikkailuja uudessa kodissa.

Odotukset tälle kirjalle oli aika suuret, lukihan jo kirjan kansissakin, että kirja on ollut Irlannissa 66 viikkoa bestsellerlistan ykkösenä. Huh huh!

Kirjailijan kertomaa jälkisanoissa: "Kirjoittaessani ja korjaillessani romaaniani olin koko ajan varma siitä, että voisin käsitellä tätä aihetta [holokaustia] tarpeeksi kunnioittavasti vain lapsen silmien kautta, ja vieläpä erityisen naiivin lapsen, joka ei millään voi ymmärtää ympärillään tapahtuvia kauheuksia."

Itseäni tämä kyseinen naiivi kakara alkoi jo muutaman kymmenen sivun jälkeen ärsyttämään, loppua kohden yhä enemmän ja enemmän. Kykenin keskittymään vain siihen ajatukseen, että antakaa nyt niin mä käyn vähän ravistamassa järkeä tuohon poikaan. Kerronta oli liian lapsekasta, joo nuortenkirjahan tämä taitaa olla, mutta kirja ei vain saanut valtaansa.

Loppu oli aika karmaiseva, ihan vain se nosti pisteitä yhdellä tähdellä it was ok:sta liked it:iin.

Alku: "Eräänä iltapäivänä tullessaan koulusta Bruno näki hämmästyksekseen Marian, perheen kotiapulaisen - joka aina piti päänsä kumarassa ja katseensa matossa - seisovan hänen makuuhuoneessaan ja vetävän hänen tavaroitaan ulos vaatekaapista ja pakkaavan niitä neljään isoon puiseen laatikkoon, myös niitä tavaroita, jotka hän oli piilottanut kaapin perälle ja jotka olivat vain hänen, eivätkä kuuluneet kenellekään muulle."

***

INSPISvalokuva #19: Mielenkiintoinen minä

2010-12-11T17:58:00.003+02:00

"Ota hieman normaalista poikkeava omakuva. Mielenkiintoinen, erilainen, ehkä jopa kummajainen. Kun skräppäät itsestäsi, kuvien ei tarvitse olla aina tavallisia potretteja. Itsestään on hyvä räpsiä muunkinlaisia kuvia! Ajastinta voit käyttää, mutta lisäkäsiä et. Ota kuva itse!"

Ja tärkeintä tässä ei kuitenkaan ole minä, vaan uusi koti ja ihana kurrpurr karvamatto ♥

Messuostokset

2010-12-08T19:18:00.002+02:00

Olen vallan unohtanut esitellä käsityömessujen löydöt, joten nyt seuraa kuvatulitusta! Ensimmäisenä skräppäyslöydöt.

Parit magneetit omaan jääkaapin oveen.

Joutomaa! ♥

Päällimmäinen on jääkaapin ovea koristamassa.

No ei tätä kyllä raaski käyttää!

Suklaapläjäys muffinssivuoassa!

2010-12-06T14:58:00.004+02:00

Terveisiä allekirjoittaneen ensimmäisestä omasta kodista! Muuttopäivä oli perjantaina ja kyllähän tämä alkaa jo vähän tuntumaan kodilta. Eilen testailin uuniani lämpimien voileipien parissa ja tänäänkin mennään siitä missä aita on matalin.

Kaapissa lojui Sunnuntain Suklaanmakuinen kakku- ja muffinssimix, joten se sai toimia itsenäisyyspäivän herkkuna. Mihinkään haastavampaan en olisi voinut vielä ryhtyäkään, koska sähkövatkain on vielä hankkimatta.

Äiti toi kylään tullessaan levyn suklaata mukanaan, joten väsäsimme sitten yhdessä kuorrutteen, jonka löysin muffinssikirjastani.

Kuorrute:
50g suklaata
2rkl vettä
25g voita
175g tomusokeria

Sulata suklaa vesihauteessa, sekoita joukkoon tomusokeri ja vatkaa tasaiseksi, paksuksi seokseksi. Levitä muffinssien päälle. (Hämmentävä ohje, kun ei mainita lainkaan, että mitä niille voille ja vedelle tehdään :---DD)

Kuorrutteen levittämisessä on vielä parantamisen varaa, ehkä?

Ilta jatkuu purkista repäistyllä spaghettikastikkeella, ihanan helppoa!

Partsukka

2010-10-31T17:43:00.002+02:00

...joka Parnell'sinakin tunnetaan on parin vuoden aikana muotoutunut turvasatamaksi baarikierrokselle lähdettäessä. Vaikken mikään bailueläin olekaan, niin sieltä on ehtinyt kertyä monta mukavaa muistoa ja valokuvaa, joten pakkohan siitä oli päästä skräppäämäänkin.

Klikkaamalla isommaksi!

Parnell's on mukava irkkupubi Porin keskustassa ja löytyyhän niitä muutamasta muustakin kaupungista. Jos omistaisin auton ja ajokortin, lähtisin road tripille tutustumaan jokaiseen niistä.

Jostain syystä olen kehittänyt itselleni ikuisen ongelman siitä, että otsikkoni piiloutuu aina taustan kuvioihin. Olen yrittänyt korjata sitä metsästämällä jotain kivoja yksivärisiä papereita, mutta aika laihoin tuloksin..

INSPISvalokuva #13: Valo

2010-10-30T18:01:00.002+03:00

"Vangitse kuvaan jokin valonlähde tai valoilmiö. Vaikka tähän aikaan vuodesta valo onkin kortilla, ei kaikkialla ole koko ajan pimeää. Valo voi olla myös kuvainnollista, mutta keskity etsimään ihan oikeaa valoa."

"Mitä siitä, jos naapurit katsoo
kun laitan jouluvalot ikkunaan
ihan hyvin sopii kesäkuumaan
palanen joulun sanomaa"
Kaija Koo - Mitä siitä

INSPIROIDU #131: Ääriviivat

2010-10-30T16:52:00.005+03:00

"Toteuta työ erilaisia ääriviivoja hyödyntäen. Ikuista kädet, rajaa kuvat tai piirrä otsikon kirjaimet pelkillä ääriviivoilla. Hahmottele työhösi sopivat ääriviivat ja loihdi vaikka Suomen rajat paperille!"

Klikkaamalla isommaksi!

Kylläpä on taas ollut tauolla pituutta. Mutta täällä taas! Löysin Anttilasta valtavan kokoisen pyörillä kulkevan muovilaatikon, johon mahtuu hienosti kaikki skräppäyssälä, joten tavaroiden uusi kiva järjestys aiheutti innostuksen.

Kävin selaamaan valokuvia ja talvikuva muutaman vuoden takaa hyppäsi silmille. Ajatukset alkoivat vieriä kuin lumivyöry ja päädyin lopulta simppeliin lumiukon ääriviivoihin. Lumiukon polka dot -papru oli jotenkin kivan jäinen ja lumihiutaleinen, joten taustaksi valitsin vastakohdaksi raidat, joiden joukosta löytyy vähän samantapaista väriä kuin lumiukosta, jotta se ei ole täysin eksyksissä.

Lumihiutale ja silkkipaperi olivat löytöjä äidin laatikoista ja journaling on taas pettymys, mutta kai tuon kanssa voi elää. Jostain syystä mä en ikinä löydä mukavaa paperia ja/tai muotoa ja kynää ja ja ja... Otsikko nielaisi järkyttävän määrän tarrakirjaimistani, ihan sielua särkee. Pitäisi pysytellä lyhyissä ja ytimekkäissä otsikoissa.

Kohtalona Seilin saari

2010-10-17T15:01:00.004+03:00

Sinikka Lehtinen: Kohtalona Seilin saari (Päivä Oy 2007)

"Maria Akselintytär vietiin Seilin saaren spitaalisiirtolaan, vaikka hän oli täysin terve. Juonittelijat olivat saaneet tahtonsa läpi.

Seiliin karkotetut eivät palanneet koskaan, ja Mariakin vei mukanaan laudat ruumisarkkuaan varten. Spitaalia (lepraa) kammoksuttiin, ja sairaiden yhteydet ulkomaailmaan katkaistiin. Saarelle vietiin myös mielenterveyspotilaita. He asuivat "puhtaiden" puolella, mutta kaikkia hoidokkeja kohdeltiin huonommin kuin eläimiä." Takakansi.

Ehdin jo useamman kuukauden ajan suunnittelemaan tämän kirjan lukemista ja tuona aikana odotukset taisivat kasvaa luonnottomiin mittoihin. Innostukseni aloitti Jenni Vartiaisen ihana kappale Seili, ja hetken tietoa haettuani päädyin löytämään tämän kirjan. Vartiaisen kappaleessa vallitsee mielestäni kiehtovan synkkä tunnelma, jonka takia aiheesta kiinnostuinkin ja odotin tietysti löytäväni saman tunnelman tästä kirjastakin. Olihan aiheena sentään täysin terveenä spitaalisaarelle lähetetty tuore vaimo.

Nyt kirjan luettuani voin sanoa, että päällimmäiseksi mieleeni jäi runsas 1700-luvun arjen kuvaus, ei niinkään esimerkiksi saarella vallinnut tunnelma. Kirjailija oli tehnyt lähdetyönsä, mikä näkyi ympäristön, sen ajan tarvikkeiden ja esimerkiksi häämenojen kuvauksena. Sen ajan sanoja vilisevä teksti vaati kuitenkin varsinkin kirjan alkupuolella jatkuvaa kurkkimista takasivuilta löytyvään sanastoon, joka pääsi muutamaan kertaan pettämäänkin odotukset. No mutta nyt ainakin tiedän, että mitä tarkoittaa vaikkapa vippeläpeitto, parseli ja huosiain.

Kyllähän kirjassa kuvattiin myös saarelle joutuneen Marian tuntemuksia ja kokemuksia, mutta jollain tapaa ne tuntuivat vain pintaraapaisulta siihen verrattuna, mitä kaikkea aiheesta olisi voinut saada irti. Useat vuodet kiirivät vajaan kahdensadan sivun kirjassa ohi tuosta vain ja jäihän siitä vähän sellainen tässäkö tämä nyt jo oli -fiilis.

Alku: "Meri myrskysi. Harmaa vesimassa näytti nousevan patsaaksi ja ottavan vauhtia hukuttaakseen alleen Seilin pienen kallioisen pääsaaren ja sen itäpuolella olevan pikkusaaren."

**